”C’est une vraie catastrophe, Madame! Oikea katastrofi!” valitti leipuriliikkeen myyjä kotikadullani viime marraskuussa ja kääräisi ohuen paperipussin suun nurkat kiinni, pussin sisällä lämmin aamutuore croissant, voisarvi.
Leipurit, ranskalaisen yhteiskunnan peruspilarit patonkeineen ja voisarvineen, ovat tottuneet raaka-aineiden hinnannousuihin, mutta tällaista ei sentään ollut koskaan nähty: Voin hinnan nousu yli 170 prosenttia runsaassa vuodessa! Maksoin croissantistani 1,15 euroa aiemman 1,05 euron sijasta ja ymmärsin, että silti leipuriliike sai tästä aamiaispöydän kunkusta vähemmän itselleen kuin koskaan ennen.
Ja sitten, kun jopa marketien voihyllyt alkoivat ammottaa tyhjyyttään, iski tosi pelko koko maahan: Jääkö ranskisten aamiaispöytä kokonaan ilman peruspilariaan, croissantia, kansallisaarrettaan? Sillä nimensä mukaisesti voisarvi sisältää paljon voita, peräti 25 prosenttia koostumuksestaan.
Eikä kukaan Ranskassa voisi kuvitella croissantia ilman voita. Ei edes ilman oman maan voita. ”Me käytämme vain ranskalaista voita emmekä mitään muuta!” heristeli leipurin myyjä sormeaan, kun yritin varovasti vinkata, että ehkä voita saisi jostakin muualta, jos se kerran loppuu Ranskasta.
Suomi-voita nimettömänä bulkkivoina
Enää en uskalla kysyäkään, millä voilla croissantit nyt leivotaan. Ranskalaisten suureksi helpotukseksi pelko on hälvennyt, croissantit ovat ja pysyvät aamiaispöydän antimina, ja lähes paniikkiin huipentunut tilanne on saatu taas hallintaan. Tuskinpa leipuriliikkeessä edes osataan aavistaa, että jopa meidän suomalaistenkin apua on tarvittu katastrofin hälventämiseksi.
En toki väitäkään, että meikäläisen Mansikin maidosta kirnuttu voi koskaan pärjäisi maussa Normandian apilaniityillä herkutelleiden lehmien voille, mutta tosiasia on, että kyllä Suomi-voi on nyt tullut suureen tarpeeseen ja kelpaa ranskalaisten croissantien rakennusaineeksi nimettömänä bulkkivoina.