Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2

Kymmenen vuotta sitten J.K.Rowlingin luoma Harry Potter -ilmiö sai elokuvateollisuuden taakseen ja paisutti sen entistä jättimäisemmäksi. Fanit odottivat kirjasarjan seitsemättä ja viimeistä osaa malttamattomina keskeisten henkilöiden kohtaloa arvaillen.

Myös Harry Potterin elokuvalliset jäähyväiset ovat väistämättä tapaus, vaikka tarina tuskin yllättää, onhan koko elokuvasarja ollut varsin uskollinen Rowlingin kirjoille. Potterin viimeinen tarina Kuoleman varjelukset on luontevasti jaettu kahdeksi eri elokuvaksi, vaikka taloudelliset intressit ovat nekin osaltaan vaikuttaneet loppuhuipennuksen kahtiajakoon.

Ohjaaja David Yates laskee (jossain määrin ihan perustellusti) sen varaan, että yleisö on lukenut Potterinsa ja/tai katsonut aiemmat elokuvat, sillä monien henkilöhahmojen statusta tai historiaa ei mitenkään selvitetä. Harry toteaakin, että asiat ovat hyvin monimutkaisia. Ne voivat tuntua monimutkaisilta myös niistä harvoista elokuvakatsojista, jotka eivät entuudestaan tunne Potterin tarua. Tylypahka ei ole enää velhojen outo sisäoppilaitos vaan kuolonsyöjien ja ankeuttajien tukikohta ja taistelutanner, sillä hyvät ja pahat voimat ottavat viimeisessä Potter-elokuvassa tosissaan mittaa toisistaan ja aloittavat tuhoisan sodan.

Moraaliltaan nyrjähtäneellä Voldemortilla (Ralph Fiennes) on vastassaan aina yhtä urhea kolmikko, Harry Potter (Daniel Radcliffe), Hermione Granger (Emma Watson) ja Ron Weasley (Rupert Grint). He jahtaavat edelleen hirnyrkkejä, jotka pitävät sisällään osia Voldemortin sielusta ja tekevät hänestä kuolemattoman. Teinit taistelevat antaumuksella oman elämänsä ja maailmansa pelastamiseksi.

Harry Potter on vakavien päätösten edessä viimeisessä taistelussaan pahaa Voldemortia vastaan. Myös Harryn salaperäinen kohtalo paljastuu viimein. Kuoleman varjelusten ykkösosassa henkilöhahmot painiskelivat angstisten tunteidensa kanssa, mikä koetteli myös ystävyyttä. Nyt ystävyyttä ei horjuta mikään.

Elokuvassa on sulavaa toimintaa ja nokkelia käänteitä, erikoistehosteet jylläävät entistä komeammin ja kuolema korjaa satoa ahkerammin kuin koskaan. Harry kohtaa myös vanhempiensa haamut ja tekee sovintoa kipeän menneisyytensä kanssa. Muutama kyynel herahtaa varmasti Harryn tarinaa seuranneiden fanien silmäkulmaan. Osa Potter-elokuvien viehätystä on se, että elokuvien kautta olemme voineet nähdä näyttelijöiden varttuvan rinnan roolihenkilöidensä kanssa 10-vuotiaista parikymppisiksi.

Kuoleman varjelusten kakkososa on ainoa 3D-tekniikalla tehty Potter-elokuva. Kolmiulotteisuus ei haittaa kerrontaa mutta ei myöskään sanottavasti sitä jalosta. En usko, että fanit juurikaan kaipaavat 3D-maailmaa. Eikä tuotantoyhtiön tarvitsisi ainakaan uuden tekniikan avulla houkutella katsojia elokuvateatteriin, sillä tällä tuotteella on jo takuuvarma yleisönsä. David Yates käyttää musiikkia tyylikkäästi ja hyödyntää hyvin painostavaa, odottavaa hiljaisuutta. Muutama viaton suudelmakin nähdään taistelujen tuoksinassa.

Moni tuttu kasvo näyttäytyy päätösjaksossa ja muutamat heistä saavat tähtihetkensä. Erityisen mieleenpainuva on Alan Rickmanin Severus Kalkaros, joka kuollessaan paljastaa Harrylle salaisuutensa.

Rowling teki viisaasti lopettaessaan tarunsa, ennen kuin se ehti vesittyä. Kuoleman varjelusten epilogi on nostalginen. Elokuva päättyy siihen mistä se alkoikin, King’s Crossin juna-aseman laiturille numero 9 3/4, jossa nähdään uusi velhojen sukupolvi ja keski-ikäistyneet ystävykset Harry, Ron ja Hermione. He eivät ole erityisen uskottavasti ikääntyneet, mutta mitäpä siitä.

Toivotaan, ettei rahananeus johda kertomuksiin Harryn, Ronin ja Hermionen perillisten seikkailuista. Uudelleen lämmittelyistä on harvoin tullut onnistuneita. Kertomus velhopoika Harry Potterin ja hänen ystäviensä ja vihollistensa jännitteitä pursuavasta elämästä päättyy valkokankaalla nyt kunniakkaasti. Toivottavasti lopullisesti.

Teksti: Minna Karila

Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 -elokuvan traileri Subin sivuilla

Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 -elokuvan arvostelu