Harri Ollia uhkaa loppukauden kilpailukielto

Harri Olli (Kuva: MTV Oy)
Harri Olli (Kuva: MTV Oy)MTV
Julkaistu 25.02.2008 12:13(Päivitetty 25.02.2008 14:17)

Perjantaina mäkihyppymaajoukkueen majapaikasta Oberstdorfin yöhön poistunutta Harri Ollia uhkaa kilpailukielto. Olli poistui lentomäen MM-kisojen joukkueen majapaikasta yöksi ja palasi hotellille vasta kolme tuntia ennen lauantain kisan alkua.

Mäkijoukkueen johto päätti Oberstdorfissa, että Olli sai kilpailla kisat loppuun. Päätös syntyi lähinnä siltä pohjalta, ettei koko joukkuetta haluttu rangaista ennen joukkuemäen kisaa.

Ollilta on pyydetty selvitys siitä, missä hän yönsä vietti. Selvitystä odotetaan tiistaihin mennessä.

Selvityksen jälkeen päätetään mahdollisista jatkotoimista. MTV:n urheilun saamien tietojen mukaan Ollia uhkaa ainakin loppukevään mittainen kilpailukielto.

Näin Harri Ollia ei nähtäisi mukana Hiihtoliiton 100-vuotisjuhlien yhteydessä pidettävissä Salpausselän kisoissa ensi viikonloppuna.

Hiihtoliiton mukaan tapaus on erityisen vakava, koska se tapahtui kesken MM-kisojen.

Viime viikolla Harri Olli nukkui pommiin, eikä saapunut mäkijoukkueen MM-lentomäkeä edeltäneeseen lehdistötilaisuuteen.

(MTV3)

Lue myös:
Harri Ollin yö venyi pitkäksi - hotellille kolme tuntia ennen kisaa
Hiihtoliitto tutkii Harri Ollin toilailun
Harri Olli - Matti Nykäsen jalanjäljillä?
Toni Niemisen mäkikolumni: Harri Ollilla skarppauksen paikka

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit