Mainos

Hans Välimäki avaa uuden hampurilaisravintolan Tampereelle

Tampereen Särkänniemen Elämyspuistoon avataan kesäkaudelle 2013 Hans Välimäen luotsaama Midhill-ravintola.

Michelin-kokki Hans Välimäki avaa kesäkaudelle 2013 Tampereen Särkänniemeen uuden hampurilaisravintolan. Keittömestari avasi ensimmäisen Midhill-nimeä kantavan, hampurilaisia tarjoilevan ravintolan jo viime kesänä Helsingin Linnanmäen Kattila-ravintolamaailmaan.

Midhill-ravintolan konsepti on saanut innoituksensa Pohjois-Amerikasta, ja sen päätuotteena ovat erilaiset laadukkaat hampurilaiset. Tampereella syntynyt Välimäki iloitsee ensimmäisestä ravintolasta vanhassa kotikaupungissaan.

– Haluamme tarjota asiakkaille laadukasta ja helposti lähestyttävää ruokaa, joka sopii hyvin ympäristöön. Ruuassa pitää olla jujua ja kiinnostavuutta, ja samalla se tullee olla nopeasti nautittavissa jotta huvittelupäivä voi jatkua sujuvasti. Panostamme myös raaka-aineisiin. On mukava palata kotiin, ja lapsuuden kesien suosikkipaikkaan, Hans Välimäki kertoo.

Välimäen mukaan viime kesänä avattu hampurilaisravintola Linnanmäen Kattilassa on menestynyt loistavasti, mikä oli yksi syy Tampereelle laajentamiseen.

– Ja olenhan myös Tampereelta kotoisin. Tämä on vähän sellainen tuhlaajapojan paluu, Välimäki nauraa Makuja-sivustolle.

Välimäki kertoo odottavansa jännityksellä, miten ravintolaan suhtaudutaan Tampereella. Särkänniemen toimitussjohtaja Miikka Seppälän mukaan uuden ravintolan odotetaan näkyvän myös Särkänniemen kävijämäärissä

– Laadukkaat ravintolapalvelut tuovat alueelle myös uusia asiakasryhmiä, tämän olemme jo todistaneet maailman parhaimpien torniravintoloihin joukkoon rankatun ravintola Näsinneulan myötä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.