"Hän on ollut täysin tietoinen, täysin tajuissaan" – 18-vuotiaan naisen kasvot mädäntyivät pois hammaslääkärikäynnin jälkeen

Hammaslääkäripelkoiset, huomio: tämä artikkeli ei ainakaan hälvennä pelkojanne!

Kambodžalainen Suth Ret, 18, kävi rutiininomaisessa hammaslääkäritarkastuksessa. Joulukuussa 2016 hän sai poskiontelontulehduksen, jonka vuoksi yksi hammas piti poistaa. Operaation piti olla pieni.

Lääkärikäynnin seuraukset olivat kuitenkin karmivat, sillä Retin kasvojen oikea puoli alkoi mädäntyä. Hän laihtui 38-kiloiseksi, ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Retillä on nekroosi, jolla tarkoitetaan elävän elimistön kudoksen kuolemaa.

Retin tila johtui lihaa syövästä bakteerista.

"En voi kuvitella hänen kokemansa kivun astetta"

– En pääse yli siitä, että vuonna 2017 terve, nuori nainen meni lääkäriin pienen ontelo-ongelman vuoksi, ja sitten hän mätäni kolme kuukautta lääkärin teurastettua hänet, ja nyt tyttö menetti kasvonsa, kanadalainen, maassa asuva Yulia Khouri kommentoi The Sun -lehdelle.

Alunperin torontolainen Khouri otti yhteyttä Retiin sen jälkeen, kun näki tämän kuvat Internetissä.

– Hän on ollut täysin tietoinen, täysin tajuissaan tämän kaiken läpi, mutta hän ei tiedä kasvovaurion laajuutta, Khouri kuvaa.

– En voi kuvitella hänen kokemansa kivun astetta. Ei ole kyse siitä, että hän olisi sairas, että hänellä olisi syöpä tai muu sairaus. Hän oli sataprosenttisen terve kolme kuukautta sitten. Hän vain aivasteli, ja nyt hänellä ei ole kasvoja.

Saksalainen kasvokirurgitiimi on käynyt tutkimassa Retin. Khourin mukaan naisen tila veti heidän sanattomiksi. Nyt Khouri ja muut osallistujat keräävät rahaa Retin operaatioon.


Lähde: MVPhotos, Caters news, Terveyskirjasto.fi, Thesun.co.uk

***


Lue myös:

    Uusimmat