Hämmentävä ilmiö Qatarin kaduilla sai Tanskan päävalmentajalta täystyrmäyksen: "Naurettavaa teatteria"
Jalkapallon MM-kisapaikoilla liikkuneet kannattajakulkueet ovat herättäneet turnauksen alla ihmetystä. Tanskan päävalmentaja Kasper Hjulmand latasi mielipiteensä näkemästään ja kipuili kisoihin liittyviä ongelmia.
Qatarissa nähdyt fanijoukot ovat koostuneet vain miehistä ja pääasiassa esimerkiksi intialaisista ja nepalilaisista siirtotyöntekijöistä.
MM-kisaorganisaatio on torjunut syytökset, joiden mukaan se olisi palkannut ihmisiä pukeutumaan maajoukkueiden kannattajiksi kyseenalaisen turnauksen aiheuttaman kiinnostuksen puutteen vuoksi. Kisajärjestäjä kutsui väitteitä "valitettaviksi" ja "odotetuiksi".
Tanskan päävalmentaja Kasper Hjulmand ei sulata selityksiä ja uskoo, että samanlaisia tapauksia nähtiin myös Etelä-Korean ja Japanin jakamissa MM-kisoissa vuonna 2002.
– Se on naurettavaa teatteria, että meidän täytyy nähdä jotain tällaista, hän sanoi Ekstrabladetille.
Raskaasti kritisoitu turnaus nakertaa Hjulmandia.
– Oloni on todella ristiriitainen, eikä minulla välttämättä ole kovin hyvä olo tästä kaikesta.
Tanskan pelaajat saavat kapteeninsa mukaan puhua Qatarista vapaasti, mutta korostaa pelaajien vapautta vastata tai olla vastaamatta heille esitettyihin kysymyksiin.
– Tehtäväni on suojella pelaajia. Se on todella vaikeaa, sillä olemme tulleet tänne pelaamaan jalkapalloa. Samaan aikaan haluan huutaa ja pitää ääntä.
– Jos olen väitellyt liikaa ja häviämme sitten Tunisialle, keskittymiseni on mennyt pieleen. Vaikka tekisimme mitä, olemme joidenkin mielestä tehneet liian paljon tai liian vähän. On mahdotonta valita täsmällisesti oikein. Jos sinä pystyt siihen, soita minulle, Hjulmand sanoi.
Tanska avaa MM-kisaurakkansa marraskuun 22. päivä ottelulla Tunisiaa vastaan.
Uusimmat
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää