Haluatko parantaa muistiasi? Testaa helppoa temppua
Ikääntyminen voi vaikuttaa muistiin heikentävästi, muttei se tarkoita etteikö sitä vastaan voisi taistella. Kun muistisi seuraavan kerran pätkii, sulje silmäsi.
Brittitutkijat pyysivät tutkimuksessaan ihmisiä katsomaan lyhytelokuvia ja sen jälkeen kysyttäessä muistamaan yksityiskohtia niistä. Ne, joita neuvottiin vastaamaan elokuvaa koskeviin kysymyksiin silmät kiinni, vastasivat oikein 23 prosenttia useammin kuin ne, joita neuvottiin pitämään vastatessaan silmät auki. Legal and Criminological Psychology -lehdessä julkaistut tutkimustulokset vahvistavat siis käsitystä siitä, että ympäristön häiriötekijöiden vähentäminen auttaa keskittymään paremmin tärkeiden tietojen muistamiseen.
– Sulkemalla silmät vähennät aivojen kognitiivista kuormaa. Häiriötekijät jäävät ulkopuolelle ja voit keskittyä käsillä olevaan tehtävään, sanoo tutkimusta johtanut, Astonin yliopiston psykologian lehtori Robert Nash.
Silmien sulkeminen voi myös auttaa rakentamaan muistettavasta asiasta mielikuvan: kun ei joudu katsomaan edessä olevia asioita, on aivojen helpompi luoda kuva muisteltavasta tilanteesta.
Tutkimuksen tavoitteena oli oppia lisää tekniikoista, joilla silminnäkijöitä autetaan muistamaan paremmin rikoksiin liittyviä yksityiskohtia. Silmien sulkeminen muistin avuksi on todennäköisesti kuitenkin yhtä tehokasta sekä arkielämässä kuin oikeusalissa.
Ei kuitenkaan liene yllätys, että suuri stressi tai ahdistus voi häiritä keskittymistä ja vaikeuttaa muistamista – vaikka silmäsi olisivat suljetut.
– Jos muistisi on hyvin kuormitettu ja pallottelet 20 eri asiaa yhtä aikaa, et ehkä muista asioita hyvin, Nash sanoo.
Lähde: Prevention.com
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
06:54
Lasten harjoittama seksin myynti jää tunnistamatta ja auttamisessa on epäonnistuttu – "Sadat lapset altistuvat vuosittain tälle"
-
06:45
Latvialaisfanien nerokas temppu päätyi heti poliisin syyniin Tampereella – jopa 5000-päinen joukko teki jotain ennennäkemätöntä MM-kisoissa
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
Lataa lisää