Victoria Beckham on neljän lapsen kiireinen uraäiti. Hektisestä elämäntyylistään tunnettu kaunotar voisi kuitenkin kuvitella saavansa vielä yhden lapsen, Daily Mail uutisoi.
Victoria Beckhamin elämä on uskomattoman kiireistä: neljän lapsen äiti on naimisissa supertähti David Beckhamin kanssa ja hänellä on oma vaatemallisto, joka pitää huolen, ettei vapaa-aikaa juurikaan ole. Tästä huolimatta supertähti sanoo, ettei tyrmää ajatusta viidennestä lapsesta.
Tähti kertoo Glamour-lehden haastattelussa tulevaisuuden suunnitelmistaan. Neljän vuoden kuluttua hän haluaisi nähdä perheensä terveenä ja onnellisena. 38-vuotiaalla naisella on neljä lasta yhdessä jalkapalloilija David Beckhamin kanssa. 13-vuotias Brooklyn, 9-vuotias Romeo, 7-vuotias Cruz ja 12-kuukautta vanha Harper pitävät päivät kiireisinä. Uusi perheenjäsen olisi kuitenkin tervetullut.
– En ikinä sanoisi ei uudelle lapselle, Beckham paljastaa.
Myös kaunottaren ura näyttää nousujohteiselta. Beckham valittiin vastikään paitsi poseeraamaan Vogue-lehden kuuluisassa syyskuun lehdessä, myös tuottamaan painosta yhdessä muotiväen kanssa.
– Kun olin nuorempi, rakastin muotilehtiä, luin niitä aina ja inspiroiduin niistä. Muotimaailma on se, minne kuulun. Minulla on sille paljon annettavaa, Beckham kertoo.
Myös oma ura muotisuunnittelijana kukoistaa.
– Haluaisin kasvattaa bisnestäni vankalle pohjalle ja saada yhä useammat naiset tuntemaan itsensä voimakkaiksi, kauniiksi ja itsevarmoiksi, Beckham selittää.
David Beckham tuhlaa hurjia summia pienen tyttärensä vaatteisiin
MTV3/Helmi
Lähde: dailymail.co.uk
Kuva: Splash News