Hallitusviisikon sähkökriisitapaaminen ohi – Sanna Marin vaikenee sisällöstä: "Lisätoimia tarvitaan"
Hallituspuolueiden puheenjohtajien tapaaminen sähkön hinnan kohtuullistamiseksi on päättynyt.
Kokouksen lähestyessä pääministerin esikunnasta kerrottiin STT:lle, ettei Marinin kommentteja kokouksen annista ole saatavilla. Iltapäivällä pidetyn kokouksen jälkeen Marin tviittasi asiasta:
– Viisikko kävi läpi ratkaisuja sähkön hinnan kohtuullistamiseksi. Sähköministerityöryhmä jatkaa vielä tänään työtä asian osalta. Maanantaina käymme kokonaisuutta läpi parlamentaarisessa keskustelussa. Jo päätetyt toimet tulevat avuksi, mutta on selvää, että lisätoimia tarvitaan, Marin kirjoitti.
Hän ei kertonut kokouksessa käsitellyistä ehdotuksista tai mahdollisesti päätetyistä ratkaisuista.
Myöskään muut puheenjohtajaviisikon jäsenet eivät olleet innokkaita kommentoimaan asiaa pääministerin puolesta.
Myös Lintilä vaikenee
Työ- ja elinkeinoministeriö valmisteli kokoukseen käsiteltäväksi erilaisia vaihtoehtoisia malleja. Näihin kuuluivat elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) ilmoituksen mukaan esimerkiksi hintakatto, takuuhintamalli tai aiemmin päätettyjen tukikeinojen laajentaminen.
Kokouksen jälkeen myöskään Lintilä ei halunnut kommentoida keskeneräistä asiaa. Lintilän esikunnasta kerrottiin, että sähkötyöryhmä työskenteli jo ennen budjettiriihtä, jossa hallitus edellisen kerran päätti helpotuksista sähkön hinnan nousuun.
Hallituksen budjettiriihessä päättämiin tukitoimiin kuuluvat sähkön arvonlisäveron alentaminen 10 prosenttiin, kotitalousvähennys sähkölaskuille ja Kelasta haettava pienten kotitalouksien sähkötuki. Eduskunta on loppuvuoden aikana hyväksynyt niiden vaatimat lakimuutokset.
Marin on kutsunut eduskuntaan valitut puolueet koolle käsittelemään asiaa maanantaina.
Uusimmat
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
Lataa lisää