Hallitus selvittää, pitäisikö lautamiesjärjestelmä lopettaa
Oikeusministeriössä selvitetään, pitäisikö lautamiesjärjestelmästä luopua kokonaan.
Oikeusministeriössä arvioidaan nykyisen lautamiesjärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta ja mahdollista lakkauttamista.
Asiaa kommentoi MTV Uutisille oikeusministeriön viransijainen kansliapäällikkö Antti Leinonen.
– Kun etsimme kissojen ja koirien kanssa keinoja, joilla voidaan tehostaa oikeudenkäyttöä Suomessa, on tullut myös esille, pitäisikö kuitenkin vielä arvioida myös sitä vaihtoehtoa, että koko lautamiesjärjestelmästä luovuttaisiin, Leinonen kertoo.
Yhteys puolueisiin puretaan
Maallikkotuomareita eli lautamiehiä hyödynnetään vuosittain tuhansien rikosjuttujen, varsinkin vakavien väkivalta- ja seksuaalirikosten oikeuskäsittelyissä.
Vuonna 2022 lautamiesjärjestelmän suorat kustannukset olivat 1,3 miljoonaa euroa.
Lautamiesten valinnasta vastaavat kunnanvaltuustoissa istuvat poliitikot. Lautamiehet valitaan yleisesti kaupungin tai kunnan poliittisten mittasuhteiden mukaisesti.
Puolueiden irrottamisesta lautamiesten valintamenettelystä on kirjaus hallitusohjelmassa. Vähintään lautamiesten ja poliittisten voimasuhteiden yhteys aiotaan siis purkaa.
– Se vain ei ole ok, että tuomioistuimen jäseniä valitaan puoluepoliittisessa toimielimessä, Leinonen sanoo.
Yhtenä vaihtoehtona on pidetty sitä, että lautamiespaikoista päättäisi jatkossa Tuomioistuinvirasto. Tämä vaatisi kuitenkin lisää resursseja virastolle.
Ei vain säästöpäätös
Koska helppoa ja samalla edullista ratkaisua uudeksi valintaprosessiksi ei ole keksitty ja hallitus haluaa leikata valtion rahankäyttöä, oikeusministeriö alkaa selvittää nyt koko lautamiesjärjestelmän lakkauttamista.
– Toivomme, että saamme hyvän keskustelun julkisuudessa asiasta, sen hyvistä ja huonoista puolista. Sen pohjalta voimme arvioida kiihkottomasti ja rauhallisesti sitä, miltä pohjalta asiassa pitäisi edetä, oikeusministeriön Leinonen toteaa.
Kyse ei ole pelkästä säästöpäätöksestä. Keskeinen kysymys on, halutaanko oikeudenkäynteihin ylipäätään maallikkotuomareita.
Esimerkiksi Tuomariliitto ja Asianajajaliitto ovat pitkään kannattaneet lautamiehistä luopumista.
Puolueista keskusta on ilmaissut selkeästi, ettei se kannata lautamiesjärjestelmän lakkauttamista. Muut puolueet ovat olleet selvästi avoimempia ajatukselle.
Lisäisivätkö säästöt jutturuuhkaa?
Suomen Maallikkotuomarit ry:n puheenjohtajaa Janne Heilimää oikeusministeriön selvitystyö ei tietenkään ilahduta.
– Ikävähän tämmöinen asia on, että puhutaan lautamiesjärjestelmän lakkauttamisesta. Minun ajatusmallini mukaan ei pidä paikkaansa, että siitä saadaan ne säästöt.
Jos oikeudenkäynneissä istuu jatkossa tuomarin ja kahden lautamiehen sijasta kaksi tai kolme ammattituomaria, kulut nousevat ilmeisen merkittävästi.
Jos taas lautamiesjärjestelmä vain lopetaan, eikä lautamiehiä korvata ammattituomareilla, jutturuuhka käräjäoikeuksissa tulee Heilimän mukaan pahenemaan.
Uusimmat
-
13:44
Puolustusministeri Häkkänen: Israelin toiminta täysin tuomittavaa ja laitonta
-
13:43
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki – "Osoittaa täydellistä piittaamattomuutta"
-
13:39
Yllätys TTK:n parinvaihtoviikon lähetyksessä – suosikkiartistit saapuvat esiintymään tanssien taustalle
-
13:19
Huuhkajilla on valtava heikkous, johon vastustajat iskevät kerta toisensa jälkeen – "Ratkaisi pelin"
-
13:15
Suora lähetys: Kamppailu vaa'ankieliosavaltioista ja postiäänistä lähestyy kiehumispistettä
-
13:12
Sari Essayah kommentoi viimein kohuttua eriävää Israel-mielipidettä sekä Palestiinan valtion tunnustamista
-
12:38
HPK purki pelaajasopimuksen – HIFK iski kiinni
-
12:22
Pekka Poudan sääkartta hohkaa lämpöä: "Se voi hämätä"
-
12:18
SM-liigan kokoonpanot: Ilvekselle ja Kärpille kovia menetyksiä
-
12:12
Hurrikaani Milton rikkoi sääennätyksiä, mutta tuhot näyttävät jäävän pelättyä pienemmiksi
-
12:12
Donald Trumpin tytär Tiffany on raskaana
-
11:59
Maahantuoja korvaa Hau-Hau Kevytrullista oireita saaneiden lemmikkien eläinlääkärikulut
-
11:50
Erling Haaland paljasti salaisuuden: Tieto pysynyt kuukausia piilossa
-
11:44
Mediat: Israelin turvallisuuskabinetilta ei vielä päätöstä vastaiskusta Iraniin – MTV seuraa
-
11:40
Israel tulittanut taas YK-joukkoja: Kaksi haavoittunut
-
11:33
Uskaltaako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät suomalaistutkijat
-
11:24
Turussa suuri tulipalo valtavissa kasvihuoneissa – pelastuslaitos: Näytti hurjalta
-
11:11
Pöllöraati vauhdissa "vauvabonuksesta" – "En usko, että raha on mikään sateentekijä"
-
11:11
Perussuomalaisten Simula: "Aion välihuudella jatkossakin" – näin vastaa Halla-aho
-
11:07
Kaksikko meni Vantaalle selvittämään velkaa: Seurauksena raaka tilanne ja kuolema
-
Lataa lisää