Hakkeri murtautuu ihmisten reitittimiin – korjaa ne, jotta rikolliset eivät pääse kimppuun
Nimellä Alexey tunnettu hakkeri väittää korjanneensa jo sata tuhatta haavoittuvaa reititintä.
Video: F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen paljastaa, miksei hän ole Facebookissa, ja miksi kyseessä ei ole ollut helppo päätös.
Hakkerin toiminta nousi otsikoihin erityislaatuisuutensa vuoksi. Venäläishakkeri murtautuu reitittimiin paikatakseen niiden haavoittuvuudet, kertoo zdnet.com.
Väittää korjanneensa jo sata tuhatta reititintä
Nimellä Alexey tunnettu hakkeri väittää korjanneensa jo sata tuhatta MikroTik-merkkistä reititintä. Reitittimien haavoittuvuus paljastui huhtikuussa 2018.
Alexey ei toimi salassa, vaan on kehuskellut toiminnallaan esimerkiksi blogissa. Korjatessaan reitittimiä Alexey myös jätti niiden omistajille yhteystietonsa.
Vain muutama kymmenen ihmistä on ottanut hänen yhteyttä – ja heistäkin suurin osa oli vihaisia.
Ei ensimmäinen hyväntekijä
Vaikka Alexey tekee periaatteessa hyvää, hänen toimensa ovat silti laittomia. Hän ei ole ensimmäinen korjaamista harrastanut hakkeri.
Esimerkiksi vuonna 2017 eräs hakkeri pani 150 000 printteriä tulostamaan varoituksia, jotta niiden omistajat heräisivät vaaraan, jonka verkossa suojaamattomana oleva printteri aiheuttaa.
Lähde: Zdnet.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää