Uber lobbasi myös Suomessa ja jätti kuljettajat yksin oikeusjuttujen kanssa, vuodetut tiedot nähnyt Ylen MOT-toimitus kertoi.
Brittilehti Guardian paljasti maanantai-iltana, että massiivisen Uber-tietovuodon takana oli Mark MacGann, joka johti vuosia Uberin lobbausta ympäri maailmaa, etenkin Euroopassa.
MacGann kertoi lehdelle vuotaneensa yli 124 000 dokumenttia, koska hän uskoi Uberin tarkoituksella rikkoneen lakeja kymmenissä maissa ja johtaneen kuljettajiaan samalla tahallaan harhaan.
– Kadun, että olin osa joukkoa, joka väänteli faktoja saadakseen kuljettajien, asiakkaiden ja poliittisen eliitin luottamuksen, hän sanoi Guardianin haastattelussa.
MacGann kuvaili Guardianille sitä tapaa ja helppoutta, jolla Uber onnistui tunkeutumaan vallan ytimeen esimerkiksi Britanniassa, Venäjällä ja Ranskassa humalluttavaksi, mutta myös erittäin epäreiluksi ja epädemokraattiseksi.
Entisen Uberin lobbarin mukaan poliitikot olivat yleensä hyvin hanakoita tukemaan Uberia, mutta poikkeuksia löytyi esimerkiksi Ranskassa. Uberin luvattomat taksit aiheuttivat taksikuljettajien mellakoita maassa ja hajottivat myös silloisen hallituksen rivejä. Uberilla oli kuitenkin MacGannin mukaan yksi vahva liittolainen maassa, nimittäin nykyinen presidentti Emmanuel Macron, joka toimi talousministerinä 2016. MacGann kertoi Guardianille, että Macron puolusti henkilökohtaisesti Uberia sisäministeriötä vastaan, joka uhkaili yritystä ja MacGannia rikosvastuulla, jos palvelua ei lopeteta.
