Grönlannin jäätiköillä kasvaa levää – tumma alue kasvaa ja seuraukset voivat olla katastrofaalisia

Tutkijat poraavat mannerjäätä Grönlannissa – mitä jääkuoren alta paljastuu? 2:04

Grönlannin jäätiköiden tumma alue tummenee ja sulaa nopeasti. Tummeneminen näkyy selvästi tuoreissa lennokkien ottamissa kuvissa. Nyt asiantuntijoilla on selitys nopeaan sulamiseen. Asiasta kertoo Sciencealert-verkkosivusto ja Suomessa Tekniikan maailma.

Tumma alue on noin 400 kilometriä pitkä ja noin 100 kilometriä leveä leveimmältä kohdaltaan. Alue näkyy selvästi myös satelliittikuvissa.

Tummaa aluetta kutsutaan myös ablaatioalueeksi, sillä se sulaa muuta jäätikköä nopeammin. Ablaatiolla tarkoitetaan jäätiköiden tutkimuksessa sulamista tai haitumista.

Tummuuden syynä hiili ja levät

Jo vuonna 2014 kenttätutkimuksia tehneet tieteilijät arvioivat nopean sulamisen johtuvan pöly- ja mikrobijäämistä jään pinnalla. Nyt tehdyt kuvaukset vahvistavat asian.

Tummaa jäätikköä tutkineen norjalaisen Arctic Gas Hydrate, Environment and Climate -järjestön jäätikkötutkija Alun Hubbard vahvistaa, että pöly ja levä ovat tummenemisen syyt.

– Tumma alue on peittynyt hienoon pölyyn ja tummaan hiileen. Ne tarjoavat ravintoa leville, jotka peittävät tummaa kerrosta. Tämä on tummenemisen tärkein syy, Hubbard sanoo.

Jäätiköiden hiili on peräisin erilaisista lähteistä kuten maastopaloista ja polttomoottoreista.

– Levät tarvitsevat raviteita ja ruokaa. Pöly, hiili ja vesi tarjoavat näitä ja keväisin levät alkavat kukoistaa, Hubbard sanoo.

Tummeneminen kiihdyttää sulamista

Tummeneminen aiheuttaa jään nopean sulamisen, sillä tummat värit absorboivat auringonvaloa vaaleita värejä enemmän. Mitä tummemmaksi jäätikkö muuttuu, sitä enemmän se imee auringonvaloa ja siten sulaa muuta jäätikköä nopeammin. Sulamisvesi puolestaan mahdollistaa levien kasvun jäätiköllä. Jäätiköllä kasvavat levät puolestaan muuttavat pinnan entistä tummemmaksi.

Grönlannin jäätiköiden sulaminen on maailmanlaajuinen ongelma, sillä sulaminen vauhdittaa merenpinnan korkeuden nousua. Merenpinta nousee tällä hetkellä noin kolme millimetriä vuodessa. Nousu ei kuitenkaan ole tasaista. Kerran vuodessa nousu kasvaa kolmesta millimteristä vielä 0,08 millimetrillä. Syynä tähän arvellaan olevan Grönlannin jäätiköiden sulamisen.

Tutkijat painottavat kuiten, että lisää tutkimusta tarvitaan yhä selvittämään tarkemmin hiilien merkitystä leväkasvulle.

Lue myös:

    Uusimmat