Grahn-Laasonen: Koulun kehityssuunta on väärä
Suomalaisen koulutuksen taso on edelleen erinomainen, mutta sen kehityssuunta on väärä, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).
Grahn-Laasonen viittaa tuoreeseen Oma linja -hankkeen tutkimukseen, jonka mukaan oppimistulokset jakautuvat entistä jyrkemmin.
Pisa-tuloksiin perustuva selvitys kertoo että peruskoulun oppilaiden väliset erot ovat kasvaneet ja jokaisesta ikäluokasta jopa 10 000 nuorta on syrjäytymisvaarassa. Myös suomalaislasten lukutaito on heikkenemässä.
Erityisesti pojat pitäisi huomioida
Huomenta Suomessa asiaa kommentoineen Grahn-Laasosen mukaan koulujen toimintakulttuurissa olisi korjattavaa etenkin poikien osalta. Grahn-Laasonen sanoo, että koulujen pitäisi mennä kohti yksilöllisempää oppimista ja digitalisaatiota.
Grahn-Laasosen mukaan koulujen väliset erot ovat meillä edelleen pienet muuta kehityssuunta on huolestuttava.
– Suomalainen koulutus on aivan erinomaista kansainvälisesti vertailtuna, mutta kehityssuunta on väärä. Esimerkiksi lukeminen on vähentynyt erityisesti pojilla.
Opetusministerin mukaan kouluille on jo myönnetty lisärahaa erojen kaventamiseksi.
– Ennen kesää myönnettiin 20 miljoonalla avustuksia eri puolille Suomea kouluihin, jotka toimivat haasteellisemmassa ympäristössä, esimerkiksi alueilla, joilla korkeampi työttömyysaste tai enemmän maahanmuuttajaväestöä.
Opetusministerin mukaan myös juuri käyttöön otettu uusi opetussuunnitelma pyrkii erityisesti lisäämään opiskelumotivaatiota.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää