Genitaalilävistykset

Genitaalilävistykset yleistyvät jatkuvasti, mutta tieto lävistyksistä ei leviä yhtä vikkelään. Kaikista muista lävistyksistä löytyy suhteellisen helposti tietoa, mutta intiimilävistyksistä asiatietoa on melkoisen vaikea hankkia. Helmessä sitä olisi nyt vihdoin tarjolla niin naisille kuin miehille.

Herkkyyttä lähinnä kolmikymppisen elämään

Sukuelimien lävistäminen ei ole tänä päivänä enää mikään kumma asia. Genitaalilävistyksen tarkoituksena voi olla oman identiteetin korostaminen, mutta myös kumppanin seksuaalisen nautinnon lisääminen. Se on myös eräänlainen viesti oman kehon hallinnasta sekä kritiikkiä yhteiskunnallisia normeja vastaan. Lävistys saattaa myös herkistää sukuelimiä ja tuottaa näin mielihyvää myös lävistyksen ottaneelle henkilölle. Tutkimusten perusteella sukuelimensä lävistää yleensä noin kolmekymppinen tai sitä vanhempi henkilö. Tämä on mielestäni aika erikoinen tieto, sillä luulisi, että kyseessä on lähinnä nuorten aikuisten juttu.

Naisten intiimilävistykset

Naisilla lävistykset voidaan tehdä klitoriksen alueelle ja/tai suuriin ja pieniin häpyhuuliin. Pitkittäinen klitoriksen hupun (esinahan) lävistys (VCH) paranee yleensä noin 4–6 viikon kuluttua. Lävistys on mahdollinen, mikäli nainen kykenee laittamaan liukastetun pumpulitupon kärjen klitoriksen hupun sisään. Käyttökokemusten mukaan tämä lävistys lisää huomattavasti naisen seksuaalista halukkuutta ja nautintoa.

Poikittainen klitoriksen hupun lävistys (HCH) paranee noin 6–8 viikon kuluessa. Suurimmalla osalla naisista klitoris on hupun alla piilossa, joten lävistysrengas ei suoranaisesti stimuloi klitorista. Lävistyksen aikaansaama nautinto on siten vähäisempi kuin edellisessä lävistyksessä.

Triangle on poikittainen lävistys, joka suoritetaan klitoriksen hermon alta. Valitettavasti hyvin harva lävistäjä tietää, kuinka klitoriksen hermotus todellisuudessa kulkee, joten nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että tällaisessa lävistyksessä tuhotaan aina klitoriksen hermosäikeitä. Lävistetyn alueen paraneminen kestää yleensä noin 2–3 kuukautta. Triangle stimuloi klitorista takaa, kun taas VCH stimuloi klitorista edestä. Hyvin usein nainen päätyy kumpaankin lävistykseen, jolloin hän saa erittäin voimakasta klitoriksen ärsykettä.

Pienten häpyhuulten lävistysalue paranee 4–6 viikon aikana. Vaikka alue paranee nopeasti, on huomattava se, että verenvuoto voi olla hyvinkin runsasta. Tämä johtuu siitä, että alueella on runsaasti verisuonia.

Suurten häpyhuulten paraneminen on huomattavasti pitkäaikaisempaa kuin pienten häpyhuulten. Isot häpyhuulet vaativat paranemisaikaa 2–3 kuukautta. Alueen lävistäminen tuottaa pääasiassa visuaalista mielihyvää.

Fourchette on pitkittäinen lävistys. Lävistys tehdään emättimen alaosan ja välilihan alueelle. Paranemiseen kannattaa varata aikaan 2–3 kuukautta.

Klitoriksen lävistäminen on hyvin harvinaista ja sitä on syytä harkita todella tarkkaan. Moinen tuhoaa lähes aina klitoriksen herkkiä hermoja. Klitoriksessa on nimittäin hermoja kaikkialla muualla paitsi klitoriksen yläkeskiosassa. Lävistyksestä paraneminen on kuitenkin hyvin nopeaa, sillä se vaatii aikaa vain 4–6 viikkoa. Kannattaa myös huomata, että lävistys on mahdollinen vain, jos klitoris on tarpeeksi iso ja esillä. Lävistys stimuloi voimakkaasti klitorista, mutta voi myös kasvattaa hiukan sen kokoa paranemisvaiheessa tapahtuvan kudoskasvun johdosta.

Prinsessa Diana on suhteellisen tuore lävistysmuoto. Se koostuu kahdesta klitoriksen hupun alle sijoitettavasta lävistyksestä, jotka sijaitsevat hupun molemmilla reunoilla. Lävistysten väliin voidaan laittaa lisäksi VCH. Lävistykset paranevat 4–6 viikon kuluessa. Klitoriksen hupun sisällä täytyy kuitenkin olla riittävästi tilaa, jotta sinne voidaan laittaa kaksi tai kolmekin lävistystä. Prinsessa Diana tuottaa naiselle voimakkaasti nautintoa, koska se hieroo klitorista molemmilta reunoilta.

Miesten intiimilävistykset

Aivan peniksen tyveen tehty lävistys on nimeltään Pubic Piercing eli sananmukaisesti hävyn lävistäminen. Sitä kutsutaan myös nimellä Rhinoceros horn (virtahevon sarvi). Lävistyksen väitetään lisäävän naisen nautintoa yhdynnän aikana, koska se hieroo klitorista. Lävistys paranee urologien mukaan yleensä 4–8 kuukauden kuluessa, eli se vaatii suhteellisen pitkän paranemisjakson.

Mikäli terska lävistetään siten, että lävistys kulkee poikittain terskan tai virtsaputken läpi, on kyseessä niin sanottu Ampallang. Lävistys tunnetaan myös nimellä Palang tai Pallang. Lävistystapa on kotoisin Borneosta ja Indonesiasta. Lävistyksen tarkoituksena on ollut naisen seksuaalisen nautinnon lisääminen. Usein lävistys pyritään tekemään mahdollisimman ylös terskan pintaan, jotta virtsaputki ei vahingoittuisi. Terskaan voidaan tehdä myös kaksi poikittaista lävistystä, jolloin sitä kutsutaan nimellä Double Ampallang. Terskan paraneminen kestää 3–9 kuukautta. Lävistämisen jälkeen terska voi vuotaa verta vuorokaudenkin ajan.

Terskan lävistäminen voidaan tehdä myös pystysuoraan, jolloin siitä käytetään nimeä Apadravya tai Apadavya. Tämä lävistystapa on peräisin Intiasta ja mainitaan Kama Sutrassa. Lävistys halkaisee lähes poikkeuksetta myös virtsaputken. Pystysuora lävistys voidaan tehdä myös esimerkiksi keskelle peniksen vartta. Silloin sen nimitys on shaft (varsi) tai deep (syvä) Apadravya. Paranemisprosessi vie aikaa keskimäärin 2–5 kuukautta. Lävistyksen tarkoituksena on lisätä naisen seksuaalista nautintoa yhdynnän aikana.

Mikäli lävistys tehdään terskan kehään, kyse on lävistyksestä nimeltä Dydoe. Lävistyksiä voi olla joko yksi tai useampia. Paraneminen on suhteellisen nopeaa, sillä se vie aikaa keskimäärin 6–8 viikkoa. Lävistystapa on luultavasti juutalaista perua. Lävistyksen tarkoituksena on lisätä miehen seksuaalista nautintoa.

Lävistys voidaan tehdä myös esinahkaan. Esinahkaan asetetut renkaat ovat yleisimpiä genitaalilävistyksiä, koska niiden ottaminen on suhteellisen kivutonta ja ne paranevat 6–10 viikon kuluessa eli yleensä nopeammin kuin terskaan tehdyt lävistykset. Esinahkaan tehtyjä lävistyksiä voidaan myös käyttää eräänlaisena siveysvyönä siten, että esinahan sivuille laitetut renkaat yhdistetään toisiinsa. Tällöin esinahka ei pääse vetäytymään taakse yhdynnän aikana. Tämä aiheuttaa kipua yhdynnän aikana. Näin nainen voi olla varma siitä, että miehen mahdolliset parisuhteen ulkopuoliset seikkailut eivät ainakaan tuota miehelle seksuaalista nautintoa.

Esinahkaan asennetusta renkaasta käytetään vain yleisnimitystä Foreskin ring ja ”siveysvyöstä” nimeä Chastity rings. Siveysvyöstä käytetään myös nimeä Oetang. Lävistystapa on peräisin muinaisesta Roomasta ja sitä käytettiin orjilla sekä urheilijoilla.

Nimitys Frenulum tarkoittaa sitä, että lävistys kulkee esinahan siteen lävitse. Esinahan side paranee 6–8 viikon aikana. Lävistyksiä voidaan ottaa myös useampi siten, että ne kulkevat suorassa linjassa pitkin peniksen saumaa. Tällainen lävistysten sarja tunnetaan nimellä Frenum Ladder (esinahan tikkaat). Yleensä lävistyksiä laitetaan maksimissaan 2–3 kerrallaan. Mikäli lävistysten sarja kulkee pitkin peniksen yläpintaa, kutsutaan sitä nimellä Jacob´s Ladder (Jaakobin tikapuut).

Tunnetuin genitaalilävistys on Prince Albert. Väitetään, että kuningatar Viktorian aviomiehellä prinssi Albertilla (1819–1861) olisi ollut rengas peniksessä. Prince Albert on nimitys renkaalle, joka kulkee virtsaputken ulkoaukosta terskan alapinnalla olevan uurteen läpi. Mikäli rengas kulkee terskan läpi yläkautta, käytetään nimitystä reverse (käänteinen) Prince Albert. Prince Albert paranee yllättävän nopeasti, jo 2–4 viikon kuluessa. Tämä selittänee sen, että lävistys kuuluu yleisimpiin genitaalilävistyksiin. Käänteinen lävistys paranee huomattavasti hitaammin. Sen paraneminen vaatii jopa 2–5 kuukautta.

Prince Wand on nimitys T:n malliselle korulle, joka laitetaan sisään virtsaputkesta ja jonka sakarat tulevat ulos terskan molemmilta puolilta.

Hafada tai Hafad on lävistys, joka tehdään kivespussiin. Lävistystapa on lähtöisin arabimaista, missä se on miehisyyden sekä varallisuuden symboli. Yksittäinen lävistys paranee 2–3 kuukauden kuluessa. Kivespussin saumaan voidaan laittaa useita lävistyksiä, jolloin käytetään nimitystä Scrotal Ladder (kivespussin tikapuut). Välilihan keskilinjaan asetettu lävistys kulkee nimellä Guiche. Tämä lävistystapa on peräisin Tahitista ja kuuluu rituaaleihin. Mikäli lävistys tehdään lähemmäksi peräaukkoa, on kyseessä Anal ring.

Lävistyksen aiheuttamia mahdollisia haittoja

Verenvuodot ja infektiot ovat yleisimpiä komplikaatioita, joita lävistyksestä voi aiheutua. Lävistyksen jälkeen tulehtunutta aluetta tulisikin hoitaa antiseptisillä aineilla ja mahdollisesti antibioottihoidolla. Jos alue ei tulehdu, suositellaan pelkkää pesua kuumalla vedellä. Mikäli lävistys tehdään neulalla, jota ei ole kunnolla steriloitu, voi lävistyksen ottaminen aiheuttaa B- tai C-hepatiitin, pahimmassa tapauksessa jopa hi-viruksen. Lävistys voi hankaloittaa normaalista hygieniasta huolehtimista. Myös allergiareaktiot ovat mahdollisia ja arpikudos saattaa laajentua.

On myös tapauksia, joissa lävistysrengas on jäänyt kiinni kumppanin suuhun suuseksiä annettaessa. Pään taaksepäin vetäminen on tällöin aiheuttanut repeämän esimerkiksi peniksen ihossa. Lävistys voi myös aiheuttaa virtsaputken ahtauman, jolloin virtsaaminen hankaloituu. Lävistyksen seurauksena on esiintynyt lisäksi priapismia (jatkuva erektio) ja terskan kuroutumista sekä hermovaurioita. Nämä ovat tekijöitä, jotka kannattaa muistaa genitaalilävistystä harkittaessa. Lävistykset kannattaa myös aina teetättää ammattilaisilla. Unohda siis festareilla kiertävät puoskarit!

Kari Heusala
Seksologi

Lähteet: The urologist’s guide to genital piercing. BJU International.

Body piercing: medical consequences and psychological motivations. The Lancet.

Lue myös:

    Uusimmat