Työ oli vaikea, vielä vaikeampi kuin etukäteen osasi ajatella, myöntää kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat valinneen valintalautakunnan puheenjohtaja, kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi. Riitaakin raadin kolmen jäsenen välille syntyi: yhteen saattoi kolahtaa täysillä kirja, joka ei kahta muuta puhutellut laisinkaan.
Nyt noin 40 000 luettua sivua myöhemmin ne kuitenkin ovat tässä, kuusi kirjallisuuden Finlandia-ehdokasta, jotka Salusjärven mukaan löytyivät lopulta ilman, että kompromisseja tarvitsi tehdä.

Palkintoa tavoittelevat muun muassa suomalaisen nykyromaanin uudistajiksi luonnehditut Miki Liukkonen romaanilla O ja Jaakko Yli-Juonikas teoksella Jatkosota-extra sekä teatteristakin tuttu Juha Hurme teoksella Niemi.
Ehdolla ovat myös Hanna Haurun Jääkansi, Tommi Liimatan Autarktis ja Cristina Sandun esikoisromaani Valas nimeltä Goliat.
– Mietimme paljon sitä, millaisia maailmankatsomuksia teokset edustavat. Ovatko romaanin havainnot riittävän kiinnostavia ja riittävän tarkkoja. Joskus löysimme teoksia, joissa oli moraalista selkärankaa ja siitä tuli lisäpisteitä. Arvostimme myös sellaisia kirjoja, jotka saivat meidät itkemään sekä uudenlaisia ääniä kirjallisuudessa, Salusjärvi kertaa kriteerejä.
Himolukija Rehn siivosi kalenterin lukemiselle
Palkinnon saajan valitsee ministeri, ihmisoikeuksien puolustaja Elisabeth Rehn, joka kertoo odottavansa luku-urakkaa suurella mielenkiinnolla ja ylpeydellä.
