Kautta aikain eniten otteluja Veikkausliigassa pelannut Tommi Kautonen lopettaa mittavan uransa sunnuntaisen FC Lahden ja FC KooTeePeen kohtaamisen jälkeen. Hyvän näkemyksen omaava Kautonen aikoo jatkossa tehdä uraa valmentajana.
Miksi ja missä vaiheessa päätös lopettamisesta syntyi?
-Itseasiassa mietin asiaa ensi kertaa vuosi sitten viime syksynä. Minulla oli nivusvaivoja ja tuli leikkaus. Päätin kuntouttaa itseni ja pelata vielä vuoden eivätkä ajatukset ole sen jälkeen muuttuneet. Loppukesästä ilmoitin päätöksestä seurajohdolle ja valmentajalle.
Onko lopetuspäätös ns. ”kylmä kalkkuna”?
-Sen lupaan, etten jäähdyttele missään! Jatkan edelleen valmentamista. Luulisin, että valmennushommat pehmentävät iskua hyvin. Sitten voin pyöriä valmentamani joukkueen treeneissä hillitsemässä pelihalujani.
Missä aiot valmentaa?
-Olen ollut Reippaan junioreissa ja aion näillä näkymin jatkaa työtäni siellä myös tulevalla kaudella.
Mihin asioihin aiot valmentajana keskittyä? Millaisissa asioissa omilla valmentajillasi olisi ollut parannettavaa?
-Harjoituksissa pelaajien rooleja pitäisi käydä enemmän läpi. Pelaajien pitää tietää, mitä kentällä yritetään, toki luovuudelle pitää ja voi jättää tilaa. Pelipaikkakohtaisesti pitää olla selvillä mitä tehdään. Se mitä yritetään, pitäisi olla pelaajille selvää. Se peli-idea ei ole ollut selkeä missään joukkueessa, missä olen pelannut. Se on asia, joka riippuu siitä, mitä valmentaja pelaajille kertoo.
-Huippuvalmentajat odottavat, että pelaajien pitäisi osata asiat. Sitten onkin helppo syyttää juniorivalmentajia huonosta kehityksestä. Tuskin maajoukkueen valmentaja Roy Hodgson olettaa, että pelaajat osaavat tiettyjä asioita. Hän ohjaa Mika Väyrystä kädestä pitäen kentällä harjoitusten aikana.
Onko teillä FC Lahdessa ollut kauden aikana pelillistä identiteettiä?
