Ex-Salkkarit-tähti koki kauhunhetkiä lentokoneessa – "Ehdinkö soittaa perheelleni hyvästit?"

Fitnesspäiväkirjat-ohjelmaa tähdittänyt kaunotar pelkästi henkensä puolesta, kun lennolla tapahtui odottamaton käänne.

Salatuissa elämissä näytellyt ja myös Fitnesspäiväkirjat-tv-sarjassa mukana ollut Venla Savikuja kirjoittaa blogissaan kauhunhetkistä, jotka koki lennolla Ranskasta takaisin Suomeen.

Savikuja oli ollut reissussa yhdessä ystäviensä kanssa, mutta porukan rento matkanteko keskeytyi, kun koneeseen iski salama ja se joutui turbulenssiin.

– Yhtäkkiä, kesken lauseeni kuuluu järkyttävä pamaus. En osaa edes selittää mitä se ääni muistutti. Ihan kuin laukaus tai raketti? Ainakin yhtä pysäyttävä ja kammottava ääni. Me hätkähdämme ystäväni kanssa samaan aikaan, ja nappaamme automaattisesti toisiamme lujasti kädestä kiinni, Savikuja kuvailee blogissaan.

Hän kertoo pohtineensa pamauksen jälkeen sitä, oliko hänen elämänsä nyt tässä. Lisäksi Savikuja ajatteli läheisiään.

– Sillä hetkellä ainoa asia mikä pyöri mielessäni oli se, että haluan vielä kerran halata läheisiäni ja sanoa kuinka paljon heitä rakastan.

Kun lentoemännät tiedottivat koneen matkustamolle kyseessä olleen salamanisku, kävivät Savikuja ja hänen ystävänsä läpi sitä, millaisia ajatuksia heidän mieleensä oli kauhunhetkien aikana tullut.

– Ampuiko joku meitä? Nytkö se sota syttyi? Onko jollakin täällä koneen sisällä ase? Nytkö tämä kone hajosi? Voinko tai ehdinkö soittaa perheelleni hyvästit? Savikuja kirjoittaa.

Lennon jälkeisenä aamuna hän kertoo heränneensä onnellisena ja arvostaneensa elämää tavallistakin enemmän.

– Tajusin olevani elossa ja todella kiitollinen siitä.

Fitnesspäiväkirjat-ohjelman uusinnat maanantaisin AVAlla klo 20.00.

Lue myös:

    Uusimmat