Eija Haapasaari vaihtoi elämänsä suuntaa Thaimaan tsunamin jälkeen.
Eija Haapasaari oli perheineen viettämässä lomaa Thaimaassa vuonna 2004, kun hirvittävällä voimalla iskenyt tsunami vyöryi rantaan.
Huomenta Suomessa vieraillut Haapasaari kertoo, että kokemus laittoi koko elämän uusiksi, ja päällimmäisenä hän sanoo tuntevansa kiitollisuutta.
Haapasaari kertoo olleensa kohtalokkaana aamuna 26. joulukuuta veneellä perheensä ja ystäviensä kanssa. He eivät olleet ehtineet kauas rannasta, kun kauempaa mereltä vyöryi suuri aalto heitä kohti.
Hän kertoo, ettei kukaan tiennyt kuinka vakavasta tilanteesta oli kysymys, mutta muistaa ymmärtäneensä, ettei aaltoa pääse karkuun.
– Se nostaa aina kiitollisuuden siitä, että saan nyt olla puhumassa tässä, koska siinä hetkessä hyvästelimme toinen toisemme. Luulimme, että se oli siinä, mutta jokin taivaallinen ihme siinä tapahtui, Haapasaari herkistyy.
Lopulta veneen kaksi miehistön jäsentä ajoivat veneen päin aaltoa, ja Haapasaari uskoo sen pelastaneen heidät.
Haapasaari kertoo alkaneensa katsoa elämää täysin uudella tavalla traagisen kokemuksen jälkeen. Hän ei pidä enää mitään itsestään selvyytenä ja toteaa, että ajatusmallit ovat muuttuneet
– Arvomaailma meni sillä tavalla uusiksi, että vaikka on vastoinkäymisiä elämässä ollut sen jälkeenkin, niin ei tartu niihin, vaan kaiken keskellä aina löytää jonkin positiivisen asian.
Haapasaari kertoo, että kokemuksen jälkeen hän alkoi tutkimaan omaa elämäänsä monelta eri kantilta. Myös avioliitto kariutui.
– Se oli pitkä prosessi, mutta kaikki mitä on sen jälkeen elämään tullut ja tehnyt vaikeita päätöksiä, niin ne ovat kasvattaneet ja vieneet aina hyvään suuntaan.
Haapasaari kertoo elävänsä hetkessä.
– En halua elää "sitten kun" -elämää, vaan haluan tehdä kaikki asiat nyt. Se on ollut sellainen määrittelevä tekijä.
Katso koskettava haastattelu yllä olevalta videolta
