Nyrkkeilijä Amin Asikainen kohtaa perjantaina Helsingin Hartwall-areenassa Saksan Khoren Gevorin. Nyrkkeilyillassa mitellään ammattilaisnyrkkeilyn keskisarjan EM-tittelistä. Aminin ex-puoliso Minna Walther ei saavu paikan päälle katsomaan Aminin otteita.
Keväällä eronnut pariskunta eivät tapaa toisiaan perjantaina jäähallilla, vaikka kyseessä on Aminin uran toistaiseksi tärkein ottelu.
– En mene paikan päälle katsomaan ottelua, mutta eiköhän kotona tule telkkarista katsottua, Walther toteaa.
Minna myöntää, että Aminin ottelun seuraaminen jännittää yhä, vaikka he eivät enää yhdessä olekaan.
– Sitä en sitten tiedä, jännittääkö ihan yhtä paljon, kuin silloin kun olimme yhdessä, nainen miettii.
Walther kertoo, että erosta huolimatta heillä on tällä hetkellä ihan hyvät välit Aminin kanssa. Hän lähettääkin terveiset nyrkkeilijälle.
– Kyllä Amin voiton vie, nainen naurahtaa.
Amin Asikaisen EM-ottelu näkyy perjantaina 28.11.2008 MTV3 MAX-kanavalta klo 21.00.
(MTV3)