Ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen avoimena Me Naisille pohjakosketuksestaan – elämä pyöri alkoholin ja kipulääkkeiden ympärillä: "Olin totaalisen yksin"

Ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen muistelee Me Naisten haastattelussa vaikeita vuosiaan.

Hannes Hyvönen, 43, kertoo Me Naisten haastattelussa käyneensä viisi vuotta sitten pohjalla. Tuolloin uransa päättänyt jääkiekkoilija oli vailla asuntoa ja hänen alkoholinkäyttönsä riistäytyi käsistä.

Kun Hyvösen avioliitto päätyi eroon vuonna 2011, alkoi hänen elämässään hidas alamäki. Ruotsalaisseurasta ensin jatkosopimuksen saanut kiekkoilija ajautui vähitellen hankalaan tilanteeseen.

– Vuosi eron jälkeen meni vielä suhteellisen hyvin, mutta sitten en saanut enää sopimusta mihinkään. Yhtäkkiä asuin kesämökillä ja olin totaalisen yksin. Kaikki kaverit hävisivät ympäriltä, Hyvönen kertoo.

Hän toteaa ajautuneensa baareihin yksinäisyyttä pakoon. Vanhat, vihoittelevat urheiluvammat ajoivat hänet syömään myös vanhoja kipulääkkeitä.

Vähitellen asiat ajautuivat kuitenkin raiteilleen, kun Hyvönen muutti Ruotsista Suomeen, sai työpaikan ja hankki asunnon.

– Aloin käydä vain töissä, salilla ja ruokakaupassa ja lopetin alkoholinkäytön kokonaan. Keskityin tekemään asioita, joista tuli hyvä olo. Tein tietoisen päätöksen ajatella kaikesta positiivisesti, hän toteaa.

Sittemmin Hyvönen on löytänyt uuden rakkauden, fitnessurheilija Netta Suikkasen ja hänen elämänsä on raiteillaan. Netta on jääkiekkovalmentaja Kai Suikkasen tytär. Selviytyjät-sarjan lisäksi Hyvönen oli mukana Gladiaattorit-ohjelmassa. Hyvösellä on takanaan kaksi liittoa, joista hänellä on neljä lasta.

 Lähde: Me Naiset

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja