EU:lta varoitus Iranille – Maa kertoi tuottavansa viisi kiloa rikastettua uraania päivässä

Iran rikkoi ydinsopimusta toistamiseen 2:10
Iranin kerrottiin rikkoneen ydinsopimusta toistamiseen heinäkuussa.

Euroopan unionin mukaan sen tuki Iranin ydinsopimukselle riippuu siitä, täyttääkö Iran sitoumuksensa. EU kommentoi asiaa sen jälkeen, kun Iran oli kertonut tuottavansa viisi kiloa rikastettua uraania päivässä.

EU:n edustaja sanoi, että Iranin ilmoitus on pantu merkille, mutta EU odottaa ennen omaa vastaustaan Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n vahvistusta asiassa.

Aiemmin päivällä Iran sanoi, että sen syyskuussa käynnistämät uudet ja entistä tehokkaammat sentrifugit tuottavat viisi kiloa rikastettua uraania päivässä. Määrä on noussut yli kymmenkertaiseksi kahden kuukauden aikana.

Toukokuussa Iran ilmoitti luopuvansa osittain vuoden 2015 ydinsopimuksesta. Päätös koski rajoituksia, jotka kohdistuvat rikastetun uraanin ja raskaan veden varastoihin. Heinäkuussa Iran kertoi käynnistävänsä raskasvesireaktorinsa uudelleen.

Iranin ydinsopimuksessa ovat yhä mukana Britannia, Kiina, Ranska, Saksa ja Venäjä. Sen sijaan Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta viime vuonna ja asetti Iranille talouspakotteita.

Vuonna 2015 solmitun sopimuksen tavoitteena on ollut estää Irania valmistamasta ydinasetta. Siinä Iran suostui muun muassa vähentämään uraanin rikastamisessa käytettävien sentrifugien määrää. Vastineeksi sovittiin Iranin vastaisten talouspakotteiden kumoamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat