Etla: Suomen talouskasvu voi romahtaa

Suomen talouskasvu saattaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mallilaskelman mukaan tyrehtyä kokonaan ensi vuonna. Pahimmassa tapauksessa maailmantalouden taantuman pitkittyminen voisi tutkimuslaitoksen skenaariolaskelman mukaan johtaa kahden vuoden nollakasvun kauteen.

Laskelma ei ole ennuste, vaan skenaario siitä, miten talous saattaa kehittyä maailmantalouden kasvun hidastuessa.Etla ennusti syyskuussa kokonaistuotannon kasvavan ensi vuonna 1,8 prosenttia. Jos ennuste tehtäisiin nyt, niin luku olisi Etlan mukaan varmasti alhaisempi.

Finanssikriisi leikannut kulutusta ja työpaikkoja

Etlan mukaan finanssikriisi vaikuttaa nyt jo reaalitalouteen. Jopa 39 prosenttia kuluttajista on Etlan kyselyn mukaan vähentänyt epävarmuuden takia kulutustaan.

Yrityksistä 11 prosenttia on joutunut lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöään. Yli puolet yrityksistä arvioi kysyntänsä heikentyneen kriisin takia.

Etlan internetkyselyihin vastasi viime ja toissa viikolla noin 2000 kuluttajaa ja 2000 yritysjohtajaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat