Mainos

Etkö halua kuusta? Vaihtoehtoiset joulupuut eivät varista neulasiaan!

Joulukuusi on mukava kantaa sisälle, mutta se on myös mukava saada ulos – neulaset varisevat helposti ympäriinsä ja niiden siivoaminen voi olla haastavaa. Miss Flowerin Tekla Wannas kertoo vaihtoehtoisista joulutrendeistä – mitä jos teille ei tulisikaan kuusta tänä vuonna?

Tekla Wannas Miss Flowerista kertoo, että tämän vuoden joulutrendit ovat vahvasti suomalaisessa luonnossa. Tämä näkyy myös asetelmissa ja kattauksessa.

Tekla Wannaksen mukaan vuoden 2012 joulutrendi on vahvasti luonnonläheinen.

– Suomalaiselle metsä on tärkeä ja luonnossa liikkuminen kuuluu suomalaisiin elintapoihin vahvasti. Oli se sitten syksyllä marjastamista, lenkkeilyä tai näin joulun alla kuusen hakua. Trendi on ollut nouseva jo jonkin aikaa ja ruokamaailmassa se on lähes itsestään selvyys, kaikkihan toki tuntevat termin lähiruoka, Wannas kertoo.

Ruoka näkyykin myös floristiikassa ja sitä voi hyödyntää myös omissa joulupuuasetelmissa.

– Mausteet ja kuivatut hedelmät ovat jo perinteeksi muodostuneita pohjia joulufloristiikalle. Perinteisten kanelitankojen ja omenien lisäksi mehitähti on nopeasti suosioon noussut trendi, kasvia käytetään ympäri maailmaa aina morsiussidonnasta, kransseisin ja vaikkapa joulupuun koristeluun Tänä vuonna suomalaisessa joulufloristiikassa näkyy paljon meille tuttuja materiaaleja, mehitähden lisäksi perinteinen sammale, pellava ja erilaiset metsänoksat ovat suuressa roolissa jouluasetelmissa.

Vaihtoehto kuuselle?

Kuusi ei ole enää tärkeä jokaiselle joulunviettäjälle, vaan se korvataan helpommilla vaihtoehdoilla. Wannaksen mukaan kuusen voi tehdä itse sitomalla vaikkapa pieneen kuusipuunrunkoon erilaisia havuja.

– Näitä voi tehdä erikokoisina ja itse Joulupöytään voi rakentaa pienistä pöytäkuusista vaikka metsän. Pieniin pöytäkuusiin kannattaa käyttää myös ruoanlaittoon tuttuja materiaaleja, kuten katajaa ja rosmariinia, sillä ne tuovat myös ihanaa tuoksua ympärilleen.

Joulupallot näyttävät kauniilta myös esimerkiksi maalatuissa luonnonoksissa. Myös pallot ovat voi pukea helposti luonnonkuosiin.

– Muutamalla sammale,- tai pellavapallolla saa helposti ruokapöytään tai ikkunaan trendikästä, sekä luonnonläheistä joulun tuntua, Wannas vinkkaa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.