Ethän osta koiraa pentutehtaasta? Alkuperä voi olla järkyttävä

Pentutehtailu kukoistaa 7:20

Pentutehtailu on pahimmillaan eläinrääkkäystä, jossa liikkuu rahaa EU-alueella reilusti yli miljardin euron edestä. Miten voi varmistua siitä, ettei oma koira tule hämäristä olosuhteista? Aiheesta keskusteltiin Huomenta Suomessa torstaiaamuna.

Dokumentaristi Jon West tekee parhaillaan dokumentaarista reportaasia Pedigree Dream – syntynyt kauppatavaraksi. Tarkoituksena on käsitellä EU-alueella käytävää laitonta ja laajamittaista koirakauppaa.

– Pentutehtailu on pahimmillaan eläinrääkkäystä. Se tarkoittaa sitä, että koiraa ”pennutetaan” koko ajan: joka kerta, kun sillä on juoksuaika, se astutetaan ja se joutuu odottamaan ja kantamaan pentuja. Se on aina koiralle riski henkisesti ja ennen kaikkea fyysisesti, West kertoi lähetyksessä.

– Keski-Euroopassa pentutehtailu on pahimmillaan sitä, että on tuhansien koirien halleja, joista trokarit käyvät valitsemassa myyntiin joko nettitoreille tai ihan fyysisille toreille ”valioyksilöitä”. Seuraavat ihmiset taas valitsevat niistä koirista, mitä tilaavat ja kuinka paljon. Voidaan vaikka katsoa, että "tuossa on kiva pieni shih tzu, tilaanpa niitä nyt 40 tai 400 alkuun".

Kun koirat on tilattu, ne toimitetaan ostajille mahdollisimman nopeasti.

– On arvioitu, että laiton koirakauppa on huume- ja asekaupan jälkeen tuottoisinta rikollista toimintaa.

West huomauttaa, etttä pentutehtailua voidaan harjoittaa yhdelläkin koiralla.

– Se ei aina tarkoita, että niitä (koiria) on siellä kymmeniä rivissä, West huomauttaa.

Älä osta takakontista

Mistä pennun ostaja sitten tietää, onko pennun alkuperä hämärä?

West neuvoo olemaan Suomessa yhteydessä Kennelliittoon kuuluviin virallisiin kasvattajiin. Lisäksi emoa ja pentuja kannattaa käydä katsomassa parikin kertaa ennen lopullista päätöstä.

Hyvän kasvattajan tunnistaa myös siitä, että potentiaalista uutta omistajaa vähän tentataan. Jos pentu haetaan pimeältä kadulta auton takakontista, se on lähtökohtaisesti aina epäilyttävää.

Miten eläimet kärsivät pentutehtailusta? Mitä seurauksia kiinni jääneille pentutehtailijoille koituu? Katso koko video ylhäältä.

Lue myös:

    Uusimmat