Ethän ole liian kovakourainen? Näin hellävaraisesti silmämeikki tulee puhdistaa

Meikin ja epäpuhtauksien puhdistaminen on tärkeä osa päivittäistä ihonhoitoa. Etenkin silmämeikin puhdistaminen on tärkeää, etteivät pöpöt pääsisi jylläämään herkälle silmän alueelle ja jotta ihosi saisi parhaimman hoidon. Paksumman juhlameikin puhdistaminen vaatii kaksin verroin työtä, mutta otteet eivät saa olla liian kovakouraiset.

Pitkä ilta takana, tekisi mieli vain hiipiä peiton alle ja käpertyä untenmaille – mutta hetkinen, meikit ovat vielä pesemättä! Etenkin tummemman silmämeikin poistaminen saattaa tuntua ylityöläältä (kuluihan sen tekemiseenkin hurjasti aikaa!) ja kasvoja saatetaan vain puhdistaa puhdistusliinoin jättäen silmämeikki kokonaan pesemättä.

Kuitenkin silmämeikin päivittäinen puhdistaminen on erittäin tärkeää.

– Silmänympärysihon hoitotuotteet laitetaan aina puhtaalle iholle, jotta hoitavat ainesosat pääsevät vaikuttamaan ihoon mahdollisimman tehokkaasti. Ihon toiminnan kannalta on hyvä antaa ihon olla meikittä nukkumisen ajan, Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston ammatinopettaja Taina Raivio kertoo.

– Lisäksi jos silmiin jätetään meikkiä, siitä saattaa irrota nukuttaessa partikkeleita, jotka voivat kulkeutua silmän sisäosaan hiertämään ja ärsyttämään.

Tämän lisäksi jatkuva meikkituotteiden olo iholla voi myös lisätä vaaraa herkistyä joillekin ainesosille – siksi meikin päivittäinen puhdistaminen on suositeltavaa. Silmämeikin kanssa eritoten mascaran pois peseminen on tärkeää.

– Ripsiväri murenee yleensä nukuttaessa silmänympärysiholle ja nämä murut voivat kulkeutua silmiin, Raivio muistuttaa.

Miten silmämeikki poistetaan turvallisesti?

Silmämeikin poistoon on olemassa monia erilaisia tuotteita riippuen esimerkiksi siitä, käytetäänkö vedenkestävää vai vesiliukoista meikkiä: meikinpoistoaine voi olla esimerkiksi neste-, geeli-, voide- tai öljypohjainen, jota kastetaan pehmeään vanuun. Meikinpoistoon onkin valittava juuri oikeanlainen tuote, jotta meikki liukenee siihen hyvin ja hellävaraisesti, ja jotta meikin pois peseminen onnistuu varmasti – oli sitten kiire tai ei, tai vaikka laiskottaisi.

– Käyttökelpoisia meikinpoistotuotteita etenkin matkoilla ovat meikinpoistoaineella kyllästetyt laput ja liinat, Raivio vinkkaa.

Silmämeikin poistaminen ei koskaan saa olla liian kovakouraista puuhaa.

– Silmämeikki kannattaa poistaa hellävaraisesti ihoa venyttämättä tai hankaamatta. Meikinpoistoaineen on yleensä hyvä antaa hetken liuottaa meikkiä, ennen kuin meikkiä aletaan kevyesti pyyhkiä pois, Raivio neuvoo.

– Silmämeikinpoistoaine kannattaa myös annostella oikein, koska liian suuri määrä joutuu helposti silmiin ja saattaa aiheuttaa ärsytystä. Liian vähäinen määrä taas voi johtaa turhan voimakkaisiin otteisiin meikkiä poistettaessa.

Puhdistaminen täydennetään Raivion mukaan poistamalla loput meikin rippeet sekä puhdistustuotteen jäämät esimerkiksi haalealla vedellä.

– Puhdistuksen jälkeen silmänympärysiholle laitetaan ihoa hoitava tuote, Raivio muistuttaa.

Juhlameikin puhdistus vaatii kaksin verroin työtä

Juhlakautena meikki on usein paksumpi, tuhdimpi ja näyttävämpi: miten juhlameikin puhdistaminen tulisi erota arkisemman meikin puhdistamisesta?

– Vahamaiset meikkivoiteet tai muuten voimakas meikki kannattaa poistaa iholta niin sanotulla kaksoispuhdistuksella. Siinä iho puhdistetaan ensin esimerkiksi rasvapitoisella puhdistusvoiteella, jonka jälkeen puhdistusta täydennetään puhdistusgeelillä, tai iho puhdistetaan kahteen kertaan puhdistusmaidolla, Raivio ohjeistaa.

– Puhdistustuotteiden valinnassa kiinnitetään huomiota sekä ihotyyppiin että meikkituotevalintoihin.


Vinkki! Myös aamuisin on tärkeää käyttää puhdistustuotteita, sillä yön aikana ihon toiminnot – kuten aineenvaihdunta – ovat vilkkaimmillaan.

Lue myös:


Asiantuntija vastaa:

Lue myös:

    Uusimmat