Helsingissä yläasteen opetus siirtyy kokonaan etäopetukseksi, mutta kouluruokailu on säädetty laissa. Monia vanhempia nyt ihmetyttää, miten ja milloin ruokailu aiotaan järjestää.
Esimerkiksi Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarisen Facebook-sivuilla on aiheesta käyty kiivasta keskustelua.
Erityisesti vanhempia harmittaa, että viime vuoden keväästä tuttua ruokakassijakelua ei saada vielä ensi viikolla käyttöön, vaan ruokailu tapahtuu koululla.
– Johan siinä lapsille tulee kiire kun tunti loppuu, juokset syömään ja äkkiä takaisin kotiin seuraavalle tunnille, eräs vanhempi kirjoittaa.
– Entäs ne perheet, joilla on tiukkaa taloudessa? Nyt ei olla ajateltu asiaa loppuun, kirjoittaa toinen.
– Kyllä pistää vihaksi. Näin nuoria syrjitään. Voi olla nuoren lapsen ainoa lämmin ateria, harmittelee kommentoija.
Ensi viikolla ruokaa saa vain koulusta
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kertoo MTV:lle, että Helsingin yläkouluihin on tulossa käyttöön kaksi vaihtoehtoa.
– Joko ruoan voi tulla syömään koululle, tai hakea muutaman päivän ruoat sisältävän kassin kahtena päivänä viikossa.
– Kassijakelu alkaa kuitenkin vasta 15. maaliskuuta, eli tosiaan viikon verran ruokailu joudutaan tarjoamaan ainoastaan koululla.
Pohjalainen pitää tilannetta valitettavana. Hän kuitenkin toteaa, ettei ruokailun järjestäminen yli 18 000 yläastelaiselle ole ollut asia, mitä olisi pystytty toteuttamaan hetkessä. Kaupunki on esimerkiksi joutunut palkkaamaan lisää henkilökuntaa tätä varten.
– Onhan tämä ollut valtava urakka, hän toteaa.
Ruokailusta voi sopia koulun kanssa
Mutta entä lapset, joiden koulumatka on niin pitkä, etteivät he ehdi käydä ruokailemassa koululla?
