Eroottinen novelli: Minna maailmalla

Helmen eroottiset novellit kertovat kuumia tarinoita naisten näkökulmasta.

Minnaa nauratti. Kaikki olivat pitäneet häntä hulluna. Lähisuku oli toljottanut leuat auki ja silmät seljällänsä, että mitä tuo hupakko nyt on mennyt tekemään. Pääsiäispöydässä hän sen kertoi, muitta mutkitta.

– Tota noin, otin loparit töistä. Malja sen kunniaksi, hän oli aloittanut puheensa.

Sukulaiset nostivat kuuliaisen hämmentyneenä lasejaan.

– Toinen uutinen on se, että lähden Singaporeen muutamaksi kuukaudeksi. Ei harmainta hajuakaan, mitä siellä tulen tekemään, mutta kuulosti kivalta paikalta ja ostin viime yönä lentoliput.

Minnan opettajasisko yskähti muutaman kerran.

– No mikäs se kolmas yllätys on, kun ei kahta ilman sitä?, kysyi isä murahtaen.

Minna oli säästänyt valttikortin viimeiseksi.

– Myytiin kämppä Tompan kanssa ja se jatkaa omaa elämäänsä muualla. Eli pankkitili pullistelee, olen sinkku, työtön ja äärimmäisen onnellinen!, Minna hymyili kevätauringon kanssa.

– Lähden vähän mualimoo kahtommaa, vai miten se siinä lottomainoksessa menikään, nainen ilmehti niin, että ponihäntä heilahti.

Sinne ne olivat jääneet Jyväskylään kakistelemaan kurkkujaan, kun hän taas oli tässä, lentokoneessa. Tulevaisuus oli täysin avoin ja olo taivaallisen vapaa.

Ihan kaikkea ei ollut tullut kerrottua. Lentolippuja oli itse asiassa paljon enemmän kuin Singaporeen asti. Niitä riitti kymmenen kappaletta, ja aikaa reissaamiseen oli peräti kaksi vuotta. Aamiainen Havaijilla kuulosti sopivan paheelliselta, eikä ihanasta yöstä jossain Karibiallakaan painajaisia saisi.

Kone täyttyi. Voi kun viereen tulisi joku mukava tyyppi, tumma tyttö huokaisi mielessään.

Takaa alkoi kuulua astmaattista puhinaa ja pihahtavaa yninää. Sitten käytävältä leijasi sieraimiin ummehtuneiden vaatteiden ja pesemättömien hampaiden kaamea sinfonia muutamalla kossupaukulla korjailtuna. Yli satakiloinen ryhävalas tömähti istuimelle ja käsinojien päälle tumpsahtanut ylipaino valahti Minnan puolelle kuin vappuinen irtolima.

Yäk!!

– Mitäs misu, mä oon Reiska, pohojammaalaanen parasta plaatua. Puumiehiä. Mihkäs oot matkalla?

– Singaporeen.

Mies ulvahti nauruun.

– No juu, juu mutta miksi?

–Eipä se taida sulle kuulua, tuli napakka vastaus.

– Jaaha, että tämmönen emansipaattori tällä kertaa.

Parin tunnin kuluttua Minnan mitta alkoi olla täynnä puupään ala- ja yläpään juttuja.

– Anteeksi mutta pitää päästä vessaan, hän tokaisi lyhyesti.

Juopunut junttieinari kampesi ruhoaan irti paikaltaan, mutta eihän se oikein onnistunut.

– Kiipeä yli vaan, et sä niin paljon paina, Reiska sanoi puoliksi harmistuneena ja toisaalta tosissaan.

Hätä ei tunne lakia, joten muun matkustamon riemuksi Minna nousi istuimelleen ja hilasi itseään ison miehen yli kuin paraskin akrobaatti.

Kunnes pakaroissa tuntui vieraan käden hiplailu.

Pienet possunsilmät katselivat raivostunutta naista ilkkuen.

– Älä nyt leikistä suutu, pitää vähän lämmitellä ennen hierontaan menoa, kaveri selitti.

– Ota jumalauta heti kätes musta irti!

Minnan volyyminappula singahti kaakkoon, ja koko koneen peräosa hiljeni.

Paikalle kerennyt lentoemo näytti närkästyneeltä.

– Voisiko nuoripari olla riitelemättä. Täällä ei myöskään sitten harrasteta epäsiveellisyyksiä, daami sihahti hampaidensa välistä.

Minna meni sanattomaksi.

– Juuei, ollaan ihan hissukseen vaan, Reiska hihitti.

Adrenaliini kihisi verisuoniin ja puhekyky palasi.

– Kuules nyt Alavetelin Reipas, pää kiinni ja näpit irti.

Joku nuppi naksahti samalla vinoon, niinpä Minna täräytti kunnon avokämmenellisen pulleaan naamaan.

– No niin neitiseni, eiköhän me sitten mennä samantien tuonne etuosaan, tuima emo kimahti ja otti Minnaa käsipuolesta.

– Mikäettei. Mieluummin bisnesluokassa helvettiin kuin kituen kohti taivasta, nainen puuskahti.

– Vai järjestyshäiriö, ruskettunut mies sanoi ja yritti pysyä vakavana.

– Meillä on nämä säännöt, että fyysinen väkivalta ja sitä rataa, parikymppinen kaveri naurahti ja katseli Minnaa uteliaana.

– Että mitenkäs vaarallinen psykopaatti tämä kisumisu nyt sitten on, pitääkö se oikein nippusiteisiin laittaa?, komistus härnäsi.

Virkapukuinen nainen tuijotti työkaveriaan kylmänä.

– Siitähän sinä pidät….

Mies vilkaisi kollegaansa yli olan.

– Joo, ja sä voit palata tonne omaan lättiis nyt saman tien kiitos. Eiköhän me tää hoideta kaksisteen ilman suakin.

Seuraavan tunnin Minna kertoi lyhykäisyydessään miten oli päättänyt laittaa elämänsä uusiksi. Toinen oli kuunnellut keskittyväisenä.

Välillä ajatus katkeili, kun Minna tunsi katseen hyväilevän vartaloaan. Jossain vaiheessa Aki oli silittänyt hiuksia ja poskia, pidellyt kädestä kiinni ja vahingossa hipaissut reittä.

– Voiskos käydä tuolla hienostotoiletissa, Minna kysyi ennen kuin tajusi ettei oikeastaan ollut hätä.

– Oikeesti sua ei voi päästää yksin mihinkään, kun oot niin vaarallinen. Pakko tulla mukaan, mies heitti.

– Sama se mulle, Minna tokaisi.

Mutta jos vessaan tuut oikeasti niin siinä voi käydä huonosti, muru, kiihottunut nainen pohti itsekseen.

Bisnesluokassa oli lähes tyhjää. Ne muutamat liikemiehet, jotka itään lensivät, kuorsasivat sikeästi ylellisissä nukkumatuoleissaan.

– Meidät tungetaan tonne ja täällä ei oo just ketään?

– Joskus se on tätä, Aki sanoi.

Minnan yllätykseksi elittiipuolen vessa oli samanlainen koppero kuin rahvaankin.

– No ni, siirräs nyt se kähmitty pyllys tuonne sisälle, Aki naurahti ja tunki Minnan iholle kiinni selkäpuolelta.

Pakarat tunnistivat kohouman univormun lahkeessa.

Aki otti hellästi Minnan vyötäisistä kiinni.

– En kyllä yhtään ihmettele tuolla istuvaa poikaystävääsi, sinisilmä ilakoi ja hyväili naisen lanteita.

Pullistuva elin paisui tiukemmin Minnaan kiinni.

– Olisi aika ihanaa sitoa sun kädet ja sitten vaan täältä näin…Aki selitti samalla, kun vasemmalla kädellään painoi Minnan ranteet peiliin ja oikeallaan hiipi trikoohameen alle.

Miehen tapa selittää ja tehdä samaan aikaan sai Minnan rukoilemaan lisää.

– Tykkäät näköjään tästä…. Annas kun kokeilen miten paljon…

Oikea siirtyi hameen alta rinnoille. Pingoittuneet kirsikat näkyivät selvästi rintsikoitten alta myös peilistä.

– Aika kuuma pakkaus, pakko myöntää, Aki supisi Minnan kaulaan samalla kun käsiä oli yhtäkkiä kaikkialla.

– Mitäs sä tyttö oikeen haluaisit?

Minna ei sanonut mitään, katsoi vain miestä peilin kautta silmiin ja ohjasi tämän sormet sinne, missä himo oli suurin. Sykkivä ja turvonnut paikka selitti paremmin kuin sanat.

Aki tiesi miten nainen saadaan haukkomaan henkeä. Mies toimi kuin huippumuusikko: leikitteli ensin hetken nopeilla koskettimilla ja siirtyi sitten venyttävän kiduttavaan jouseen. Minna hamuili taakseen ja löysi etsimänsä. Jalat täristen hän tunnusteli sitä silkinpehmeää ja jäntevää, minkä halusi itselleen.

– Ai että tällälailla, näinkö, Aki kysyi ja puri Minnan niskaa, pakotti tämän katsomaan itseään peilistä ja astui naiseen takaa.

Minna vingahti, uikutti, huohotti ja nautti. Pienet ilmakuopat ja rungon tärinä lisäsivät kiihkoa, ja pelkkä ajatus että metrin päässä nukkui rivi pukumiehiä oli lähellä aiheuttaa purkauksen.

– Jokos siellä ruvetaan olemaan valmiita, kuului kirpakka ääni koputuksen kera ovelta.

– Aki, sulla on työvuoro jos et muistanu!!

– Joojoo, tullaan tullaan, mies vastasi nauraen ja vauhditti samalla lanteensa tiukkaan tikkaukseen.

Siinä samassa Minna kirkaisi ja sekunteja myöhemmin Akin lihakset laukesivat jännityksestä.

– Siis ihan kirjaimellisesti….

Pienen vessan ulkopuolella odottava nainen ei voinut erehtyä tapahtuneesta.

– Sä oot kyllä ihan mahdoton pallipoika, nassikka. Nyt mars töihin siitä!

– Joojoo, äiti…

Minna katseli miestä ihmeissään.

– Juu, toi on päälle viiskymppinen ja mun mutsi, ja jos sä joskus tapaat faijan joka on eläkkeelle jääny lentäjä ni tajuut ehkä et me ei oteta kaikkea aina ihan vakavasti….

BB

Kuvat: Futureimagebank, Getty/AOP, Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat