Entiset valtiovarainministerit kannustivat Urpilaista

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kertoo saaneensa tänään kannustusta aiemmilta valtiovarainministereiltä. Tämänpäiväiseen lounastilaisuuteen oli kutsuttu kaikki Suomen elossa olevat valtiovarainministerit.

– Kyllä siinä oli pöydän ympärillä paljon osaamista ja kokemustakin. Kovasti sain kannustusta ja rohkaisua tehdä niitä rakenneuudistuksia, joita suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee, Urpilainen kuvailee tapahtuman antia.

Urpilaisen mukaan valtiovarainministeriön kesken vallitsi varsin yhtenäinen näkemys talouden isosta kuvasta ja talouden kolmoishaasteesta. Talouden kolmoishaasteella tarkoitetaan suhdannetilannetta, talouden rakennemuutosta ja julkisen talouden kestävyysvajetta.

Tilaisuudessa mukana olleen tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan tapaamisessa ei ollut kyse neuvonantotilaisuudesta.

– Siinä käytiin vanhoja kokemuksia kukin kohdaltaan lävitse. Samantyyppisessä tilanteessa on oltu ennenkin. Työn tekemisestä ja työn tekemisen arvostamisesta oli aika paljon keskustelua, Niinistö sanoo.

Niinistö kuitenkin muistutti, että kunkin aikakauden tilanne on aina omanlaisensa.

– Kahta identtistä ajankohtaa ei tietenkään ole olemassakaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat