Entinen F1-kuljettaja Carlos Reutemann on kuollut

F1-legenda Carlos Reutemann on kuollut 79-vuotiaana. Suru-uutisesta kertoo sosiaalisessa mediassa entisen argentiinalaiskuljettajan tytär Cora Reutemann.

Reutemannin terveydentila oli huonontunut viime aikoina argentiinalaislehti Clarinin mukaan huomattavasti.  

Reutemann päätyi toukokuussa sairaalaan ruuansulatuskanavan sisäisen verenvuodon takia. Hän pääsi jatkamaan kuntoutusta leikkauksen jälkeen kotona, mutta kova kuume vei kesäkuun alussa hänet uudelleen tehohoitoon. 

  – Isä lähti rauhassa ja arvokkaasti taisteltuaan kuin mestari. Hänellä oli vahva ja jalo sydän, joka seurasi häntä loppuun saakka. Olen ylpeä ja siunattu isästä, joka minulla oli, kuolinuutisen kertonut tytär Cora Reutemann kirjoitti.

Carlos Reutemann ajoi F1-sarjassa vuosina 1972–82 ja voitti kaikkiaan 12 osakilpailua. Hän sijoittui parhaimmillaan MM-pisteissä toiseksi vuonna 1981, jolloin hän jäi mestaruuden vieneestä Nelson Piquet'sta vain yhden pisteen.

Lisäksi Reutemann sijoittui kolmella kaudella F1-sarjassa kolmanneksi.

Reutemann ajoi myös rallia ja ylsi kahdessa WRC-sarjan kisassa Argentiinassa palkintokorokkeelle kolmanneksi.

Reutemann oli suosittu henkilö kotikaupungissaan Santa Fessa, jossa hänet valittiin provinssin senaattoriksi 1991 ja 1999. Viime vuosina Reutemann kuului Argentiinan senaattiin.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja