BMW:n 5-sarja on suorastaan käsite. Tästä syystä odotukset uuden mallin suhteen ovat kovat, mutta baijerilaiset hoitavat homman varmoin ottein.
BMW esitteli nykyisen F10-koodilla kulkevan 5-sarjalaisen vuonna 2010. Muutos edeltäjään oli varsin suuri, ja muotoilu muuttui huomattavasti konservatiivisemmaksi E60-mallin irroittelun jälkeen. F10 on ollut menestys ja kyseessä on onnistunut malli siinäkin suhteessa, ettei se tänäkään päivänä näytä juurikaan vanhentuneelta.
Tästä syystä täysin uusi 5-sarja, nimeltään G30, ei ole kokenut vastaavanlaista hyppäystä kuin edeltäjä. Sukunäkö paitsi edeltäjään myös nykyiseen lippulaiva 7-sarjaan on hyvin selkeä. Ulkonäkö on saanut annoksen särmikkyyttä, minkä ansiosta lapsenomainen pyöreys on kadonnut. Kasvaneista mitoista huolimatta kokonaisuus näyttää kevyemmältä eikä silmä valehtele; uutuus on laajasti käytettyjen kevytrakennetekniikoiden ansiosta parhaimmillaan 100 kiloa edeltäjäänsä kevyempi.
Sisätilat noudattelevat ulkokuoren linjaa, eikä vastassa ole siis suurempia yllätyksiä. Kuljettaja paikka noudattelee hyvin tarkasti nykyisen 7-sarjan linjaa, ja monet isoveljen varustelumahdollisuudet ovat tarjolla nyt myös Vitoseen. Näiden joukkoon lukeutuvat muun muassa aktiiviset ajoavustimet, digitaalinen mittaristo, iDrive-järjestelmän eleohjaus ja keskusnäytön kosketusohjaus.
Ensikoeajojen yhteydessä oli mahdollisuus tutustua 530d A xDrive ja 540i A xDrive -malleihin. Suomen kannalta näistä diesel on huomattavasti olennaisempi, joten hyppäsimme sen rattiin. Ensimmäinen istuutuminen autoon tuotti rehellisyyden nimissä lievän pettymyksen. Odotus monisäätöisiä mukavuusistuimia kohtaan olivat korkeammalla, ja varsin jämäkkä toppaus ei ota etupenkkiläisiä yltäkylläiseen syleileen. Ajoasennon saa kuitenkin BMW:lle tyypilliseen tapaan hyvin kohdalleen laajojen säätövarojen ansiosta. Muutenkin kuljettajan paikalle on helppo kotiutua. Kaikki toiminnot ovat loogisissa paikoissa ja laatuvaikutelma on hieno.




