Ennen kuin laitat talvikengät kaappiin kesäksi, toimi näin
Puhdista kengät, ennen kuin pistät ne talvisäilöön. Jos kengät haisevat, käytä soodaa.
Talvikengät on syytä puhdistaa ennen kuin ne laittaa säilöön. Maria Manninen vaatehuoltoon erikoistuneesta Arkivé Atelierista kertoo, että kaikkein oleellisinta on saada lika niistä pois.
– Puhdistus on kaikkein tärkeintä.
Nahkakenkiin kannattaa laittaa hoitavaa ja kosteuttavaa ainetta. Manninen kertoo, että se hoitaa nahkaa kenkien ollessa säilössä.
Näin puhdistat kengät sisäpuolelta
Hyvä kikka kenkien puhdistamiseen sisäpuolelta on sooda.
– Soodaa sisään reippaasti ja anna imeytyä yön oli, Manninen neuvoo.
Sooda imee kosteuden ja pahoja hajuja. Paras tulos saadaan, kun kengät laitetaan pussiin. Imuroi kengät seuraavana päivänä.
Uusimmat
-
06:23
Mestarien liiga -välierä päättyi kyseenalaisesti – erikoisvihellyksellä raskas hinta Bayern Münchenille?
-
06:17
Bidenilta ukaasi Israelille
-
06:05
Tuntematon pyysi baarissa ottamaan 20 000 euroa ja piilottamaan ne puuhun – näin erikoisesti valepoliisihuijauksen rahoja pestiin
-
06:00
Suomalaisten suhtautuminen EU:hun parani kaksi vuotta sitten, kertoo Evan tutkimus
-
05:55
Pekka Jormakka kuunteli Olli Jokista ja teki räväkän Leijonat-päätöksen – 17-vuotias superlupaus nyt tikkuna lihassa: "Tulee pitkät pari viikkoa"
-
05:49
Venäjän voitonpäiväksi odotettavissa vaisu nostalgiaparaati – "Jos siellä jokunen kymmenen on, niin hyvä on"
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
Lataa lisää