Ennakko: JJK:lla taas turkulaisvieraita

Jukka Lehtovaara, TPS. Kuva:Lehtikuva
Jukka Lehtovaara, TPS. Kuva:LehtikuvaLehtikuva
Julkaistu 27.07.2009 10:08

Viikko sitten lauantaina JJK kukisti Harjun stadionilla Interin 1-0.

Jyväskyläläisyleisö saa tänään nähdä toisen turkulaisjoukkueen, kun yhdeksän peliä ilman tappioita jyrännyt TPS saapuu Keski-Suomeen.

TPS:n maalivahti Jukka Lehtovaaraa oman joukkueen hyvä vire ei ole yllättänyt.

- Mielestäni olemme pelanneet ihan samalla tavalla kuin alkukaudesta. Nyt kun hyökkääjät ovat saaneet vain tehtyä maaleja, on se helpottanut meidän peliämme, Lehtovaara pohtii.

- Sitten kun ei vielä häviä moneen otteluun, tulee se fiilis, ettei hävitä tänäänkään. Toivottavasti putki jatkuisi jouluun saakka, Lehtovaara naurahtaa.

Lehtovaara myöntää, että väliin on mahtunut vaikeitakin matseja.

- Olemme saaneet vastustajan pelaamisen hankalaksi ja haettua pisteet. Se on hyvä, että vaikka emme pelillisesti ole esittäneet parastamme, niin olemme saaneet tulosta aikaiseksi.

Seuraa häntä: Jukka Lehtovaara, TPS

s. 15.3.1988
Maalivahti
Liigaottelut/maalit: 63/0

Jukka Lehtovaara on yksi tulevaisuuden maalivahtinimistä Suomessa. Pikkuhuuhkajiin kuuluva turkulainen pelasi ensimmäiset liigaottelunsa jo kaudella 2006. Erinomainen lähitorjuja, jonka pelin avaaminenkin tuntuu kehittyvän vuosi vuodelta. Tärkeä lenkki turkulaisten mestaruustoiveiden ylläpitäjänä.

Tulosveikkaus:

TPS on noussut viime viikkojen otteillaan HJK:n kovimmaksi kilpailijaksi mestaruudesta puhuttaessa. JJK sen sijaan on jumiutunut häntäpäähän, mutta viime kierroksella napattu voitto Interistä nosti takuulla jyväskyläläispelaajien itseluottamusta. TPS jyrää laajalla rintamalla, joten muut tulokset kuin vierasvoitto olisi yllätys. Lukemat ovat 0-2, arvioi MTV3.fi.

JJK-TPS – voiton avain

Pystyykö JJK haastamaan?

Huhtikuun lopussa TPS ja JJK nyhjäsivät Turussa maalittoman tasapelin. Tuon kamppailun jälkeen TPS on saanut pelinsä rullaamaan, kun JJK:lla on taasen ollut hankalampaa. Etenkin TPS:n hyökkäyskalusto on löytänyt itseluottamuksensa. Babatunde Wusulla on nyt näytön paikka entisen kotiyleisönsä edessä.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo