Jalkapallon tulevan kesän Saksan MM-lopputurnauksen lohkoarvonta suoritettiin perjantaina Leipzigissä.
Lopputurnaukseen osallistuvat 32 maata jaettiin kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Isäntämaa Saksa pelaa A-lohkossa Ecuadorin, Puolan ja Costa Rican kanssa. B-lohkon odotetuin kamppailu pelataan Englannin ja Ruotsin välillä, valmentaahan Englantia Ruotsin Sven-Göran Eriksson. Lohkon kaksi muuta joukkuetta ovat Paraguay ja Trinidad ja Tobago.
- Kohtasimme viimeksikin (MM-turnaus 2002), joten odotan kohtaamista mielenkiinnolla. Meidän on tietenkin voitettava Ruotsi. Turnauksen jokainen joukkue haluaa tosin voittaa Englannin, Eriksson pohti BBC:n haastattelussa.
Maailmanmestaruutta puolustavan ja kisojen ennakkosuosikki Brasilian haastavat F-lohkossa Kroatia, Australia ja Japani. Japanin ja Brasilian ottelua odottaa erityisesti nousevan auringon maata luotsaava Zico, brasilialainen lajin legenda.
Suomen MM-karsintalohkosta tiensä kisoihin selvittäneet Hollanti ja Tshekki joutuivat kovaan paikkaan jo alkulohkossa. Hollanti arvottiin turnauksen "kuolemanlohkoon" yhdessä Argentiinan ja kisojen yllättäjäksi veikatun Norsunluurannikon ja Serbia-Montenegron kanssa. Tshekin päänahkaa E-lohkossa hamuavat Italia, Ghana ja Yhdysvallat.
Vuoden 1998 maailmanmestaria Ranskaa sen sijaan lykästi arvonnassa, sillä se pelaa G-lohkossa Sveitsiä, Togoa ja Etelä-Koreaa vastaan. Sveitsi ja Ranska pelasivat jo samassa MM-karsintalohkossa. D-lohko on täynnä eksotiikkaa, sillä lohkon muodostavat Meksiko, Angola, Portugali ja Iran.
Espanjalaiset iloitsivat arpaonnesta
H-lohkossa kahdesta jatkopaikasta taistelevat Espanja, Ukraina, Tunisia ja Saudi-Arabia. Kahden edellä mainitun maan edustajat eivät peitelleet tyytyväisyyttään arvonnan lopputulokseen.
- Meitä lykästi, Atletico Madridin ja Espanjan tähtihyökkääjä Fernando Torres tiivisti.
- Ukraina voi tuottaa vaikeuksia, mutta kaikella kunnioituksella, Tunisiaa ja Saudi-Arabiaa vastaan meidän pitäisi päästä helpolla, toinen espanjalaishyökkääjä säesti.
