Emmerdale-tähti vihjailee sarjasta lähdöstä – haaveilee muista töistä

Emmerdale-kaunotar Samantha Giles on tähän mennessä lähtenyt sarjasta jo kahdesti, mutta palannut aina takaisin.

Bernice Whitea legendaarisessa brittisarjassa näyttelevä Samantha Giles kertoo InsideSoapille, ettei välttämättä jatka sarjassa enää kauaa. Hänen taipaleensa sarjan parissa alkoi vuonna 2012.

Sarjassa useammankin miehen käsipuolessa kulkenut nainen viihtyy työssään, mutta kokee, että kaikella on aikansa. 

– Nautin todella Emmerdalessa mukana olemisesta, mutta en ole sen tyyppinen ihminen, joka viihtyisi vuositolkulla samassa roolissa, Giles sanoo InsideSoapille.

Tähdellä on myös jälkikasvua, ja luonnollisesti hän haluaisi viettää aikaa enemmän myös heisän kanssaan.

– Minulla on perhe, enkä halua olla pitkiä aikoja poissa heidän luotaan. Tällä hetkellä tasapaino on hyvä. Olen tajunnut miten onnekas olen, että saan olla mukana Emmerdalessa, kuvauslokaatio on niin ihana, nainen jatkaa.

Työtehtävien vaihtelevuus on silti tärkeää Gilesille. Hän myöntääkin, että haaveilee myös toisenlaisista työtehtävistä.

– Minulla on levottomat jalat, ja haluaisin tehdä myös muita töitä tulevaisuudessa, näyttelijä myöntää.

Emmerdale MTV3-kanavalla arkisin kello 18:00 ja 18:30.

Lue myös:

    Uusimmat