Emerituspiispa Huovinen evankeliumien eroista: Silloin ei ollut nauhureita
Emerituspiispa Eero Huovinen puhui Raamatun ja erityisesti Jeesuksen ylösnousemuskertomuksen ristiriitaisuuksista Studio55.fi-ohjelmassa. Onko olemassa ”oikeaa oppia” tai edes mahdollista saada tietää, mitä Jeesuksen haudalla todella tapahtui noin 2000 vuotta sitten?
– Uudessa testamentissa on neljä evankeliumia, jotka kaikki kertovat näistä tyhjän haudan tapahtumista: Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. On oikeastaan aika ymmärrettävää, että kaikki nämä evankelistat katsovat ja muistavat vähän eri tavoin sen, mitä haudalla todella tapahtui. Niistähän monet ovat kirjoitetut vuosikymmeniä näiden tapahtumien jälkeen. Kun Markus kirjoittaa 30 vuotta tapahtumien jälkeen ja Johannes 50–60 vuotta tapahtumien jälkeen, niin he muistavat eri tavalla, Eero Huovinen sanoi lähetyksessä.
– Jos me ajattelemme vaikka Ukrainan tapahtumia ja sen tulkitsemista, että mitä siellä todella tapahtuu, niin yksi henkilö katsoo sitä yhdestä näkökulmasta ja toinen toisesta. Sitten vasta vähitellen alkaa kirkastua, mitä todella on tapahtunut.
Huovinen sanoi historioitsijoiden yleensä pitävän Jeesuksen ylösnousemuskertomusta luotettavana. Itse ylösnousemusta ei kuitenkaan kuvata missään.
– Kuvataan naisten meno haudalle, heidän surunsa; kuvataan se, että enkelit ilmestyvät; kuvataan tyhjä hauta ja enkelien todistus, että Jeesus on noussut kuolleista; se ilmoitus, se sana. Mutta missään ei oikeastaan kuvata sitä, että juuri nyt Jeesus nousee haudasta. Minusta siinä on joku syvä viisaus. Kaikkein suurimmat ihmeet ovat sellaisia, joita voi vain hämmästellä, joita ei voi oikeastaan eritellä ja analysoida niin kuin voi vaikkapa luonnontieteessä tehdä.
Itse ihme jää siis uskon varaan.
– Sehän on oikeastaan meidänkin elämässämme niin, että kyllä me voimme nähdä, millä tavalla ihminen kuolee ja hengittää viimeisen hengenvetonsa, mutta sitten me tulemmekin salaisuuden ääreen: mitä sitten, mitä sen jälkeen?
Huovisen mielestä evankeliumien dramaturgia on hieman samanlainen kuin hyvissä dekkareissa, sillä lukijoita pidetään jännityksessä ja yllätysmomentti takataskussa. Voisiko niitä verrata Hollywood-elokuviin, joissa tarina perustuu tositapahtumiin, mutta muuttuu käsikirjoittajien työstössä hieman todellisuutta paremmaksi?
– Se on vähän vaikea sanoa, mitä nämä evankelistat ovat tehneet paremmaksi. Minä uskon vilpittömyyteen. Ei silloin ollut mitään videotykkejä tai nauhureita tai reporttereita paikalla, jotka olisivat kirjoittaneet pöytäkirjan tai kuvanneet sen tarkasti.
Huovinen myöntää, että ylösnousemuksesta kertovissa evankeliumeissa näkyy myös niiden kirjoittajien oman uskon merkitys.
– Minä kyllä mielelläni puolustan niin sanottua oikeaa oppia, mutta en halua nähdä sitä tällaisena jäykkänä ja kaavamaisena ajattelumallina – meillä on vähän huonoja kokemuksia fundamentalismista tai taistolaisuudesta, jotka olivat hyvinkin opillisia. Minulle oppi on pikemminkin yritystä ymmärtää Jumalan salaisuuksia. Siinä merkityksessä opilla on suuri merkitys.
Mikä on Huovisen mielestä tärkein asia, joka kaikkien pitäisi löytää ylösnousemuskertomuksesta? Entä kehen ylösnousemuskertomuksessa esiintyvään henkilöön suomalainen mies voisi samaistua? Katso Huovisen haastattelu kokonaan!
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää