EM-kisat keskeytettiin Espoossa

Espoossa käynnissä olevat yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisat jouduttiin keskeyttämään perjantai-iltana raivoisan rankkasateen vuoksi. Tapahtumaa saatiin jatkettua noin tunnin viivästyksen jälkeen.

Saderintama saavutti Espoon hieman ennen iltakuutta. Kultamitalia 7-ottelusta tavoitteleva Saga Vanninen ei ehtinyt heittämään B-ryhmässä keihästä ollenkaan ennen rankkasadetta. A-ryhmä ehti kiskoa kokonaisuudessaan kuivalta alustalta.

Myös naisten kolmiloikkafinaali ja miesten 110 metrin aitojen semifinaali joutuivat väistymään hurjan saderintaman alta.

Kisaorganisaatio tiedotti puoli seitsemän aikaan, että miesten seiväskarsinta siirretään huomisaamuun. 

Noin klo 18.35 kerrottiin, että kilpailutapahtuma jatkuu klo 19.00. Kokonaisuudessaan tapahtuma viivästyi siis noin tunnin. 

Suomalaisodotukset kohdistuvat Vannisen lisäksi erityisesti naisten moukarifinaaliin. Suomen Silja Kosonen lukeutuu voittajasuosikkeihin. 

Artikkelia päivitetty klo 19.02: Otsikkoa muokattu, kun kisat jatkuivat. Lisätty tarkennus myös leipätekstiin.

Artikkelia päivitetty klo 18.40: Lisätty tieto, että kisoja pyritään jatkamaan klo 19.00.

Lue myös:

    Uusimmat