Elonkerjuun jäsenet Lauri Tähkästä: Mielenkiinto muualla

Maanantaina ensimmäisen singlensä uuden solistin kanssa julkaissut Elonkerjuu-yhtye suuntaa katseensa tulevaisuuteen.

Elonkerjuu-yhtye elää nyt taipaleensa ehkä jännittävintä aikaa, kun ensimmäinen single uuden solistin kanssa on saatu julkaistuksi. Yhtyeen uusi solisti, Juha Lagström, on hyväksynyt sen, että hänen suoritustaan tullaan vertaamaan yhtyeen entiseen solistiin, Lauri Tähkään.

– Se on ihan luonnollista, että vertailua tulee. Ehkä kahdeksannen albumin jälkeen ihmiset ovat jo unohtaneet asian. Uskon ajan muuttavan tämän asian, Lagström kertoo MTV3:lle.

Lauri Tähkän lähteminen yhtyeestä herätti paljon keskustelua, eivätkä Tähkän yhtyetoverit pitäneet laulajan eroamistavasta. Tähkä jätti yhtyeen sähköpostin välityksellä. Elonkerjuun jäsenet eivät ole olleet tekemisissä entisen solistinsa kanssa yli vuoteen. Tähkä ei ole kuitenkaan kielletty puheenaihe yhtyeen keskuudessa.

– Ei nyt vanhoja muistella, mutta ei meillä ole mitään tabuja. Meillä on nyt mielenkiinto jossain ihan muualla. Teemme musiikkia, ideoimme uusia juttuja ja keskitymme tähän hetkeen, kitaristi Simo Ralli toteaa.

Vaikka Lauri Tähkän ja Elonkerjuun taival päättyikin melko ikävissä tunnelmissa, ei Elonkerjuu aio kieltäytyä esiintymisistä Tähkän kohtaamisen pelossa.

– Emme mieti tuollaisia, me vain menemme ja teemme. Tuskinpa me samalla lavalla soitamme ainakaan samaan aikaan, Ralli ja Lagström virnuilevat.

Elonkerjuun Viistäköön siipeni maata -single julkaistiin tänään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat