Elina Viitasen polttarit alkoivat: Kihlattu mukana huijauksessa

Kesällä naimisiin menevä radiojuontaja Elina Viitanen yllättettiin perjantaina polttarihuumalla.

Radiojuontajina tunnetut Elina Viitanen ja Lauri Kottonen menevät naimisiin tulevana kesänä. Perjantaina Viitasen kaasot yllättivät juontajan iloisesti, sillä tämä perjantai sujuu Elinalla polttareiden merkeissä. MTV.fi tavoitti iloisen polttarisankarin:

– Kaksi kolmesta kaasosta tuli yhtäkkiä hakemaan minua kotoa ja sitten mentiin. Poikaystävä oli juonessa mukana. Hän soitti minulle tuossa aiemmin, että kitaran osa on jäänyt kotiin. Tarvitsisi osaa muka illalla keikalle, joten työkaveri tulisi sitä hakemaan. Eipä sitten tullutkaan työkaveri, Elina kuvailee nauraen.

Parhaillaan Viitanen kertoo istuvansa onnellisena auton takapenkillä ja kuohuvallakin on ehditty jo kilistellä. Juontaja paljastaa hieman jo aavistelleensa, että polttarit saattaisivat olla tänä viikonloppuna.

– Tämä oli ensimmäinen mahdollisista viikonlopuista, joten olen ollut tässä jo etukäteen vauhkona ja yrittänyt pakkailla. Ihan hyvä, että polttarit olivat jo nyt, muuten olisi varmasti ollut koko kesän laukut pakattuna, Elina nauraa.

Ymmärrettävästi viikonlopun polttareiden ohjelmasta sankarilla ei ole vielä tietoa tai arvauksia. Tunnelma on kuitenkin kohdallaan.

– Minun käskettiin ottaa mukaan vähän kaikkea, joten nyt on mukana muun muassa bikinit ja villasukat. Olen niin tyytyväinen ja onnellinen, tämä on ihan mahtavaa jo nyt.

Lue myös:

    Uusimmat