Elina Viitanen kihloihin: Maailman ihanin kosinta

Juontaja kuvailee olevansa tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan.

Puhelimeen vastaa onnellinen nainen. Juontaja Elina Viitanen vahvistaa menneensä kihloihin keskiviikkona. Avomies Lauri Kottonen kosi Elinaa tämän kotipaikkakunnalla Kaskisissa, missä pariskunta viettää parhaillaan kesää.

– Tämä tuli yllätyksenä, mutta juuri oikeaan aikaan. Kosinta oli maailman ihanin, sillä Lauri vei minut lempipaikkaani, saaren kärkeen, missä on ihanat kalliot ja näkymä ulapalle. Olen aina haaveillut, että minua kosittaisiin siellä, Elina kuvailee.

Hän kertoo, että Lauri oli lavastanut tilanteen eväsretkeksi.

– Hänellä oli mansikat ja skumpat mukana, mutta tarkoitusta en tiennyt. Siellä hän sitten otti minut syleilyyn, kertoi rakkaudestaan ja esitti tämän kysymyksen. Voin kertoa, että en siinä vaiheessa pystynyt mitenkään ihan hillitysti vastaamaan, Elina nauraa.

Ennen kosintaa Lauri oli noudattanut perinteitä ja pyytänyt lupaa Elinan isältä.

– Vanhempani siis tiesivät tästä ennen minua. Koko perheeni on ihan rakkaushuumassa, kyllä tämä oli heillekin jo odotettu juttu.

Myös häiden ajankohtaa on nyt alettu miettiä.

– Jos tällä aikataululla vielä löytyy kiva paikka, niin voi olla että häät ovat jo ensi kesänä. Tai sitten viimeistään kahden vuoden päästä. Koska kihloihin mentiin Kaskisissa, niin voi olla että häät olisivat sitten Porin suunnalla, mistä Lauri on kotoisin, Elina suunnittelee.

Radio Novan juontajana työskentelevä Elina ja Voicen iltapäiväjuontaja Lauri ovat parhaillaan kesälomalla ja kosinta täydensikin Elinan mukaan täydellisesti sujuneen loman. Seuraavat päivät menevätkin sitten kihlausta juhlistaessa molempien lähipiirien kanssa.

– Olemme olleet etelänlomalla sekä Laurin perheen mökillä Porissa. Täältä Kaskisista menemme vielä Pori Jazzeille. Loma on ollut ihanan rentouttava, olen uinut ja lukenut paljon. Laurilla on ehkä ollut vähän jännempää, kun hänellä on kuitenkin ollut jo viikon sormus taskussa, Elina nauraa.

(MTV3 – KATI PUKKI)

Lue myös:

    Uusimmat