Räikkönen: Huomenna ohi Kankkusesta!

Kimi Räikkönen, kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Kimi Räikkönen, kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Julkaistu 30.07.2010 21:32(Päivitetty 30.07.2010 21:35)

Kimi Räikkösen Citroen-auton säädöt saatiin kohdalleen vasta Suomen MM-rallin perjantain etapin lopussa.

- Jotenkin on ollut aika hankala päivä. Nyt viimeiset kaksi pätkää auto on ollut enemmän sellainen kuin se oli testeissä. Vähän helpottui ajaminen. Olemme muuttaneet autoa koko ajan, Kimi kertoi perjantain etapin lopuksi MTV3:lle.

Räikkösen kokemattomuus näkyi haastavalla ja kovavauhtisella Myhinpään erikoiskokeella, joka pitää sisällään hyppyjä ja vaativia mutkayhdistelmiä. Ensimmäisellä ajokerralla Kimi oli Myhinpäässä vasta 15:s 31 sekunnin erolla kärkeen. Toisella ajokerralla sijoitus koheni 9:nneksi ja aikaero kärkeen pieneni 22 sekuntiin.

- Myhinpää ei ollut ekalla kerralla mikään nautinto, kun en ollut ikinä ajanut sitä, mutta toisella kerralla se oli jo huomattavasti helpompi.

Räikkönen on rallissa kahdeksannella sijalla 7,5 sekunnin päässä edellään olevasta Juha Kankkusesta. Kimi ei ole luovuttanut taistelua nelinkertaista rallimestaria vastaan.

- Eiköhän me huomenna yritetä ajaa ohi hänestä. Huomisista pätkistä Väärinmajasta en tiedä kuin muutaman kilsan, mutta jokaisessa muussa olen ollut. Luulen, että huomenna on vähän helpompaa, Kimi totesi.