Salo keskeytti N-ryhmän kärkipaikalta

Juha Salo (Kuva: M. Salonen)
Juha Salo (Kuva: M. Salonen)
Julkaistu 30.07.2010 20:01(Päivitetty 30.07.2010 20:01)

Tuotantoautojen ryhmässä villillä kortilla MM-pisteistä ajanut Juha Salo aloitti Neste Oil Rallin vahvasti.

Kuuden erikoiskokeen jälkeen Salo piti halussaan N-ryhmän johtopaikkaa 32,1 sekunnilla. Seitsemäs erikoiskoe Sirkkamäki koitui kärkikuljettajan kohtaloksi. Ojaanajossa rikkoutunut pyöräntuenta jätti Salon reitin varrelle.

Ennen keskeytystään Salo vauhditti Mitsubishi Lancer Evo X -autoaan ryhmän nopeimpaan aikaan neljällä erikoiskokeella. Kahdesti Salo ja kartanlukija Jarkko Kalliolepo kellottivat ryhmän toiseksi nopeimman ajan.

- Meillä ei ollut vauhdillisesti mitään hätää. Jo heti alkuun täytyi tosin todeta, ettei meillä ollut mahdollisuutta pysyä varsinkaan suomalaisten Super 2000 -luokan MM-kuljettajien vauhdissa, Salo kertoi.

Yleiskilpailussa Salo oli kuuden ajetun erikoiskokeen jälkeen 15. sijalla.

Rallin moninkertaisen suomenmestarin nopeat otteet Jyväskylän MM-rallissa päättyivät kilpailun seitsemännellä, Sirkkamäen erikoiskokeella.

- Nuotti oli vähän liian optimistinen ja vauhdikas siihen kohtaan. Mutka meni leveäksi ojaan asti. Yritin ojaa pitkin tuoda auton takaisin tielle, jolloin auton pyöräntuenta repesi ja öljynlauhdutin meni rikki, Salo kertasi tilannetta.

- Harmittaa vietävästi, sillä selvitimme reitillä niin monta vaikeampaankin paikkaa. Mutta tämä on pelin henki, eikä sille enää näin jälkeenpäin voi mitään.

Superralli -säännön mukaan Salolla olisi ollut mahdollisuus keskeytyksestä huolimatta jatkaa rallia lauantaina. Tämä olisi tarkoittanut sitä, että karkkilalaiskuljettajalle olisi lätkäisty tämän päivän viideltä viimeiseltä erikoiskokeelta viiden minuutin aikasakko jokaista ajamatonta ek:ta kohden.

- Autossa oli öljyvuoto ja muita vaurioita ja koska MM-pisteille ei olisi ollut tällaiselta takamatkalta enää mitään mahdollisuuksia, katsoin viisaammaksi olla lähtemättä huomenna mukaan, pettynyt kuljettaja totesi.

(MTV3)