Ei taaskaan mitään päällepantavaa? Tästä ilmiö johtuu

Vaatekaappisi pursuilee vaatteita, mutta et löydä mitään päällepantavaa. Kuulostaako tutulta?

Vaatekaappiin katsominen voi tuntua joskus melko turhauttavalta. Huolimatta siitä, että hyllysi ja henkarisi ovat täynnä satoja eri vaatekappaleita, päädyt melko todennäköisesti tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon. 

Tyyliasiantuntija Ali Callin mukaan yleisin syy tähän tuttuun vaateongelmaan löytyy omasta mielestämme. 

– Ihmiset ovat tapojensa orjia ja kallistuvat helposti tuttuihin vaihtoehtoihin. Valitsemalla tuttuja vaatteita pysymme omalla mukavuusalueellamme, Call toteaa.

Järjesteleminen voi olla ratkaisu ongelmaan

Myös nykypäivän hektisyydellä on Callin mukaan osuutta siihen, ettei vaatekaapin sisältöön ehditä paneutua kunnolla. 

– Elämme nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa on monta asiaa yhtäaikaa käynnissä. Helppo ratkaisu tähän ovat jo aiemmin hyväksi havaitut vaatekappaleet. Näistä vaatekappaleista tulee niin sanotusti vaatekaappisi edelläkävijöitä, sillä ne ovat rikkoneet rataennätyksen, Call kertoo kuvainnollisesti.

Mutta miten voisimme päästä yli näistä juurtuneista tavoistamme ja käyttää rohkeasti kaikkia vaatekaapista löytämiämme vaatteita?

– Käytämme todella paljon vaatteita, jotka ovat helposti saatavillamme. Kyllä, olemme todella laiskoja, Call toteaa.

Hän kehottaakin siivoamaan ja järjestelemään vaatekaapin uuteen uskoon. Kun vaatekasat on selvitetty ja vaatteet ovat helposti saatavilla, todennäköisesti myös käytämme niitä enemmän.

Video: Näin ammattijärjestäjä siivoaisi vaatekaapin.

Video: Jos vaatekaapistasi ei vieläkään löydy mitään päällepantavaa, katso videolta vinkit juhlakauden pukeutumiseen. 

Lähde: Cosmopolitan 

Lue myös:

    Uusimmat