Suomi 2014. Käsikirjoitus ja ohjaus: Virpi Suutari. Tuotanto: Ulla Simonen. Kuvaus: Heikki Färm. Leikkaus: Jussi Rautaniemi. Musiikki: Sanna Salmenkallio. Kesto: 73 min.
Harmaan talven jälkeen koittaa vihdoin kevät. Sen todella tuntee ja haistaa, jos menee elokuvateatteriin ja näkee Virpi Suutarin uuden dokumentin. 73-minuuttinen ylistys puutarharakkaudelle on valloittava ja raikas kuin vasta puhjennut pioni.
”Kaikki maailmassa on turhaa paitsi puutarhanhoito”, kuuluu itämainen sanonta, ja sen näyttävät jakavan elokuvan haastateltavat pariskunnat. Uupumatta he istuttavat, kitkevät ja luovat kauneutta ympärilleen. Heille puutarha on kokonaisvaltainen elämäntapa – ja ehkä ennen kaikkea tapa rakastaa.
Suutarin elokuva päästää meidät sisään niin säntillisiin kivipolkurakennelmiin kuin luonnonvaraisina rehottaviin paratiiseihin. Päähenkilöt, iältään viisikymppisistä reippaasti yli yhdeksänkymppisiin, jakavat oman puutarhansa tarinan ja samalla tarinan itsestään. Yhdelle puutarhanhoito on terapiaa läheisen menetyksestä, toiselle voimanlähde työelämässä kestämiseen. Mies vaipuu puutarhassaan hypnoosiin ja löytää vaimonsa jokaisesta entisestä elämästään. Nainen repii rikkaruohoja hyttysverkko päässään läpi yöttömän yön.
”Emännälle pitäisi jo rajoituksia laittaa, muuten homma karkaa käsistä”, uskoo Veikko, jonka vaimon laajeneva puutarha alkaa kallistua suuruudenhulluuden puoleen. ”Vaatteitakaan ei tartte niin paljoa, on luontevampaa ostaa kukkia, kasveja ja pensaita”, kertoo puolestaan risoissa paituleissa viihtyvä Reijo. Erilaisten kasvukausien ja ongelmien kanssa painivat parit tulevat dokumentin mittaan ihmeen tutuiksi ja tuntuvat lopulta ystäviltä.
Dokumentintekijöidemme kirkkaaseen kärkeen kuuluva, monesti palkittu Suutari on elokuvissaan lähestynyt mm. nuorten miesten syrjäytymistä (Joutilaat 2001 yhdessä Susanna Helken kanssa), Saksaan sota-ajan rakkauksiaan seuranneita suomalaisnaisia (Auf Wiedersehen Finnland 2010) ja viimeisimpänä itähelsinkiläisen vuokraslummin ankeaa elämää dokumentissa Hilton! (2013), jota hän kertoo tehneensä vuoroin Eedenin kanssa. Kukkeat kesäkuvaukset tarjosivat tärkeän vastapainon talville, jotka kuluivat raskaan aiheen parissa.
Niin fiktioiden kuin dokumenttienkin puolella kunnostautuneen kameravelhon Heikki Färmin (Ainoat oikeat, Hilton!) kuvaama elokuva on vaihtuvien vuodenaikojen, valon ja värien juhlaa. Erilaisten suomalaismaisemien auringonnousut ja -laskut, kukkien kasvu ja kukoistus, hyönteisten leikit ja sinnikkään ihmislajin aherrus avautuu rikkaana eteemme Sanna Salmenkallion musiikin siivittämänä.
Eedenistä pohjoiseen näyttää luonnon ihmisen silmin, mutta ennen kaikkea toisinpäin: puutarhojen ja niihin liittyvien ponnistelujen kautta päähenkilöiden toiveet ja unelmat, pelot ja menetyksetkin saavat ymmärrettävän muodon. Elokuva vangitsee pariskuntien hienoiset jännitteet – ja kokonaiset elämänkohtalot – ikään kuin ohimennen, humoristisesti ja vailla sentimentaalisuutta. Kenties koskettavimmassa tarinassa mies valmistautuu hyvästelemään myöhäisellä iällä löydetyn rakkaansa. Yhteiseen kukkatarhaan tuhkatkin sirotellaan, luonnollisesti.
Teksti: Tuuve Aro