Ed Sheeran kosi nykyistä vaimoaan Cherryä vuonna 2017.
Maailman menestyneimpiin artisteihin kuuluva Ed Sheeran paljasti kihlauksensa nykyisen Cherry-vaimon kanssa olleen hiuskarvan varassa onnistua.
– Olin polvellani ja kysyin, tulisiko hän vaimokseni, Sheeran kertoo The Sunin haastattelussa.
Järkytys oli Cherrylle suuri, sillä hän ei osannut odottaa kysymystä lainkaan.
– Vitsailetko, Sheeran kertoo nykyisen vaimonsa vastanneen kirosanojen kera.
Ensijärkytyksen jälkeen kaksikon välillä oli pitkä hiljaisuus, jonka jälkeen Cherry vastasi myöntävästi.
Lue myös: Possen vieraat julki – haastattelussa Ed Sheeran

Yltiömäistä suosiota nauttivan Sheeranin mukaan tapaus palautti häntä myös jonkin verran maanpinnalle.
– Yleensä kun kysyn ihmisiltä voinko tehdä jotakin, he vastaavat aina kyllä. Siitä tulee normaalia ja yhtäkkiä oletkin anelemassa polvillasi myöntävää vastausta, Sheeran kertoo.

