Daniel Ricciardolta suora tunnustus: Renault näytti kaikki korttinsa F1-talvitesteissä

Pienempiin odotuksiin Renault’n F1-tiimissä totutteleva Daniel Ricciardo kertoo rehellisesti, ettei ranskalaistiimin auto ole vielä siinä mallissa, että sillä ajettaisiin toistuvia palkintopallisijoituksia.

Ricciardo vaihtoi pitkän Red Bull -taipaleen jälkeen yllättäen Renault’lle, joka on tehnyt tasaista mutta hidasta nousua takaisin F1-sarjan kärkitaisteluun.

Lotuksen raunioille uudelleen perustettu tehdastiimi oli ensin kaudella 2016 sarjassa yhdeksäs, seuraavana vuonna kuudes ja viime kaudella jo neljäs. Yhtään palkintopallisijoitusta ei silti ole vieläkään taskussa.

Viime viikolla päättyneissä talvitesteissä Renault väläytteli ensimmäisten joukossa vauhtiaan. Kierrosajoissa Nico Hülkenbergin paras veto 1.16,843 oli reilut kuusi kymmenystä Ferrarin Sebastian Vettelin kärkiaikaa hitaampi ja toisen viikon viidenneksi nopein.

Ricciardon mukaan Renault ei piilotellut vauhtiaan Barcelonan testiviikoilla.

– Ei se ole taktiikkaa. Haluan olla realistinen enkä kertoa porukalle, että joo, me ollaan palkintopallilla, kun en usko itse siihen, Ricciardo toppuutteli.

– En vieläkään tiedä, missä me tarkalleen olemme, muttei meillä ainakaan ole nopein auto tällä hetkellä. Meillä on töitä tehtävänämme. Emme me minusta ole huonossa asemassa, mutta haluamme olla parempia, ja teemme töitä sitä kohti.

– Se on vain realistista ajatella niin nyt, hän myöntää.

Ricciardo naureskeli ensimmäisellä testiviikolla, kuinka entiset työkaverit Red Bullilta yrittivät houkutella häntä ajamaan vanhaan varikkoboksiinsa. Muuten totuttelu Renault-väreihin on sujunut mallikkaasti.

– Kyllä, mutten vieläkään ole ihan etunimituttuja kaikkien kanssa. Olen tottunut jo autoon ja tallissa työskentelyyn. Se tuntuu siistiltä ja mukavalta. Nyt vain haluan päästä kisaamaan ja lopettaa kaiken teoretisoinnin ja arvailun, Ricciardo hymyilee.

Lue myös:

    Uusimmat