Daniel Ricciardo ajoi Red Bullin mekaanikkojen ansan ohi: ”Ajattelin, että minä en mene tuohon”

Kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen Red Bullilta Renault’n F1-kuskiksi vaihtanut Daniel Ricciardo uskoi uusien ajohaalarien pukemisen tuntuvan oudommalta kuin se todellisuudessa tuntui.

Ricciardo teki viime kesänä kovan ratkaisun hylätessään Red Bullin. Kisavoittoihin kiinni pääseminen ei johtanut koskaan viiden vuoden aikana mestaruussaumaan, mutta nyt Renault’lla yksittäinen voittokin olisi yllätys.

Ensimmäisinä testipäivinä Ricciardo on yrittänyt fiilistellä, mitkä asiat uudessa tiimissä tuntuvat erilaiselta.

– Ajattelin, että haalareiden pukeminen olisi oudompaa kuin se oikeasti oli. Tätä ennen olin kuitenkin käyttänyt Red Bullin haalareita vuodesta 2008 lähtien, Ricciardo ajatteli.

Yhden asian hän halusi välttää. Vanhan tiimin varikkoruutuun ajaminen on helppo tapa saattaa itsensä naurunalaiseksi. Kysykää vaikka Lewis Hamiltonilta, joka näytti vielä ensimmäisellä Mercedes-kaudellaan halajavan takaisin McLarenille erehdyttyään Malesian kisassa varikkoruudusta.

– Tänään Red Bullin jätkät odottivat varmaankin Pierre Gaslya varikolle, joten he olivat kaikki siinä ulkona seisomassa. Ajattelin, että minä en mene tuohon, Ricciardo hekotti.

– Itse asiassa vilkutin heille, kun ajoin ohi, ja he vilkuttivat takaisin.

Kaikki F1-viikonloput suorina lähetyksinä osoitteessa cmore.fi​​​​​​​​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat