Omaisten lähes kolme vuotta kestänyt piina päättyi viimein maanantaina, kun Costa Concordian viimeisen kadoksissa olleen uhrin ruumis löydettiin. Intialaisen tarjoilijan Russel Rebellon jäänteet löydettiin Genovassa hylyn purkutöiden yhteydessä, la Repubblica kertoo.
Ruumis löytyi kannelta 8 olevasta, onnettomuudessa vääntyneestä hytistä, jonne oli tähän asti ollut mahdoton päästä sisälle. Kaatuneiden huonekalujen alle jäänyt vainaja tunnistettiin sekä tämän työvaatteiden että taskussa olleen kuvallisen henkilökortin perusteella. Myöhemmin jäänteille tehdään myös DNA-testi.
Rebellon ruumista oli etsitty järjestelmällisesti aina onnettomuudesta lähtien, kymmenien työntekijöiden voimin. 32-vuotiaana kuolleen Rebellon Milanossa asuva veli kertoo odottaneensa ruumiin löytymistä yli tuhannen päivän ajan. Jo aiemmin alukselta oli löytynyt Rebellon takki.
– Soitin äidilleni puoli tuntia sitten. Hän alkoi itkeä, sillä he ovat koko ajan rukoilleet että veljeni löytyisi, Kevin Rebello kertoi la Repubblicalle.
Rebellon luultiin löytyneen hylystä jo vuosi sitten. Tuolloin löytynyt ruumis paljastui DNA-testissä kuitenkin laivalla olleeksi 50-vuotiaaksi italialaisnaiseksi.
Rebellon löytyminen on suuri helpotus paitsi omaisille, myös Giglion saaren asukkaille. Giglion pormestari Sergio Ortelli muistutti saaren asukkaiden olevan lähellä Kevin Rebelloa ja tämän perhettä.
Costa Concordia –risteilyalus kaatui kyljelleen Giglion saaren edustalla tammikuussa 2012. Turmassa kuoli 32 ihmistä. Hylky nostettiin ylös vuosi sitten, ja tämän vuoden heinäkuussa se hinattiin Genovaan purettavaksi.
Aluksen kapteeni yhä syytteessä
Costa Concordian entisen kapteenin Francesco Schettinon oikeudenkäynti jatkuu yhä Grossetossa, mutta Schettino itse ei maanantaina osallistunut oikeuden istuntoon. Häntä aiotaan kuulla seuraavan kerran 2. joulukuuta.
Il Giornalen mukaan Schettino on tehnyt rikosilmoituksen moldovalaisesta tanssijattaresta Domnica Cemortanista, joka oli hänen kanssaan onnettomuusyönä komentosillalla. Cemortan väitti lokakuussa, että Schettino olisi heti onnettomuuden jälkeen tilannut alukselle helikopterin hakemaan salaperäisen paketin.