Brutaalia väkivaltaa Espoossa – uhri pakotettiin lopuksi siivoamaan omat verensä

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 24-vuotiaan miehen ja 29-vuotiaan naisen kidutusmaisia piirteitä sisältäneestä törkeästä pahoinpitelystä. Teko tapahtui asunnossa Espoon Matinkylässä syyskuun lopussa. Ennen kuin uhri päästettiin pois, hänen piti siivota omat verensä tekopaikalta.

Uhrin mukaan hän oli tulossa aikaisin aamulla diskosta ja tuttu nainen pyysi Facebookin kautta häntä käymään. Paikalla Matinkadulla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa oli myös 24-vuotias mies. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän humalassa.

Talon valvontakameran mukaan uhri tuli kerrostalolle aamulla 6.51. Aluksi oli juteltu, polteltu tupakkaa ja kaikki oli mennyt hyvin. Sen jälkeen raaka väkivalta alkoi.

Teon motiivi jäi oikeuden mukaan epäselväksi. Uhrin mukaan kyse oli velanperinnästä, mutta tekijät väittivät uhrin käyneen naisen päälle ja siitä oli seurannut tappelu. Oikeuden mukaan todisteiden perusteella väkivallan kohteena oli nimenomaan uhri.

Raakaa väkivaltaa

Uhrin mukaan häntä lyötiin ensin kerran päähän, jonka seurauksena hän kaatui ja hänet vietiin kylpyhuoneeseen.

Oikeus totesi väkivallan olleen vakavaa. Uhria lyötiin useita kertoja vasaralla päähän. Häntä viilllettiin ja pistettiin puukolla useita kertoja käsiin, sääriin ja selkään. Miestä lyötiin myös kasvoihin.

Lääkärintodistuksen mukaan pistovammoja oli selässä viisitoista ja säärissä useita kymmeniä. Lisäksi nainen löi uhria useita kertoja sorkkaraudalla jalkapohjiin ja polvien seudulle.

Lisäksi uhrin kasvot teipattiin. Pahoinpitely kesti ainakin tunnin.

Uhri kertoi oikeudessa, että hänen oli vaikea arvioida yksittäisiä iskuja. Hän oli kylpyhuoneessa mahallaan ja selällään ja häntä lyötiin joka paikkaan. Polvilumpio murtui ja jalat vaurioituivat. Mies muisteli myös, että hänen päälleen olisi kaadettu jotain nestettä.

Lopulta mies päästi uhrin menemään, mutta hengenvaarallisesti loukkaantuneen uhrin oli ensin siivottava kylpyhuone omasta verestään. Oikeus piti tätä vastaajien syyllisyyttä lisäävänänä seikkana.

Sivullinen löysi verisen miehen makaamassa Matinkadulla ja hälytti apua kello 11.35. Verivana vei poliisit tekoasuntoon.

24-vuotias mies puhalsi jokin aika teon jälkeen reilun promillen. Naisen tulos oli 0,59 promillea.

Lääkärinlausunnon mukaan uhri oli sairaalaan tuotaessa akuutissa hengenvaarassa shokin takia. Uhrin vakavat vammat tukivat hänen kertomustaan kidutustyyppisestä väkivallasta.

Tuomiot

Oikeuden mukaan molemmat tekijät osallistuivat väkivaltaan, mutta naisen osuus oli vähäisempi.

Oikeus tuomitsi 24-vuotiaan Jesse Juhani Salmen 3 vuodeksi vankeuteen. Kun rangaistus on yli kaksi vuotta, se on aina ehdoton. Mies määrättiin vangittavaksi.

Nainen sai tasan kahden vuoden vankeustuomion. Oikeuden mukaan se voitiin antaa ehdollisena, koska naisella ei ollut aiempaa rikostaustaa. Hänet määrättiin lisäksi suorittamaan 120 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Yhdyskuntapalveluselvityksen mukaan päihteet ovat naiselle vakava riskitekijä, mutta nainen oli kuitenkin todennut päättäneensä elää nyt raitista elämää.

Miehen ja naisen on maksettava uhrille korvausta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta yhteensä 7600 euroa ja kärsimyksestä 3000 euroa. Tärveltyneistä vaatteista ja muista tavaroista korvauksia on maksettava vajaa tuhat euroa.

Lue myös:

    Uusimmat