NHL:n maalivahtilegenda Martin Brodeur saattoi pelata viimeisen pelinsä New Jersey Devilsin paidassa. Jos näin on, hän teki sen taattuun Brodeurin tyyliin.
Brodeur torjui Devilsin kauden viimeisessä pelissä 3-2-voiton Bostonista. Hän torjui ensimmäisen voittonsa Devilsille maaliskuussa 1992 ja nyt voittoja on uskomattomat 688. Hän johtaa kaikkien aikojen voittotilastoa täysin ylivoimaisesti. Hän johtaa myös nollapelitilastoa omassa luokassaan.
Tällä kaudella Brodeurin ykkösvahdin asema on ensi kertaa horjunut. Se nosti esiin mahdollisuuden seuran vaihdosta. Se voi tapahtua kesällä. Mahdollista on jopa uran päättyminen.
Kannattajat antoivat upeaa kohtelua Brodeurille hänen mahdollisesti viimeisessä Devils-pelissään. Kun hän torjui, yleisö huusi hänen nimeään. Lopussa Brodeur kiersi kenttää ja kiitteli seisaaltaan taputtavaa yleisöä. Yli 22 vuoden yhteinen taival on valtava asia. Brodeuria haastateltiin pelin jälkeen ja kyyneleet nousivat silmiin.
– Se oli aika tunteikasta. Olen viettänyt elämäni täällä. Kaikki fanit tuntevat minut. He ovat huutaneet nimeäni 20 vuotta. Aina kun he pysäyttävät minut juttelemaan, he ovat mahtavia, Brodeur kehui.
42-vuotias Brodeur uskoo, että Devils haluaa keskustella hänen kanssaan jatkosta. Hän kuitenkin myöntää, että hänen täytyisi suostua kakkosmaalivahdin rooliin Cory Schneiderin taakse.
– Juuri nyt pidän kaiken avoimena. Kyse ei ole enää minusta, olen vapaa. (GM Lou Lamoriello) ei ole enää jumissa kanssani, Brodeur sanoi.
NHL:n kaikkien aikojen maalivahteihin kuuluvan Brodeurin arvostuksesta kertoo se, että Bostonin toisen maalin tehnyt Brad Marchand harmitteli, ettei ottanut kiekkoa muistoksi maalista, jonka hän teki Brodeurin kenties viimeisessä Devils-ottelussa. Jaromir Jagr ohitti pelissä kahdella maalisyötöllään Gordie Howen ohi kaikkien aikojen syöttötilastossa, mutta huomio oli Brodeurissa.
– Hän on tehnyt jotain, mitä kukaan ei tee koskaan. Sanoisin, että hänen numeronsa ovat verrattavissa Wayne Gretzkyn lukuihin, Jagr sanoi TSN:n mukaan.
